perjantai 3. helmikuuta 2012

Heihei Turku!

Pyylevä morjens!

Tein viikko sitten ylläripäätöksen ottaa tarjotun työn vastaan ja lähteä lätkimään Turusta. Heihei Turku! Tervetuloa Uusi Elämä kaukana poissa! (Toim. huom. Hain kyllä kyseistä työtä, että ei se tarjous ihan puskista tullut.)

Bloggaamistarve on suuri, mutta kapasiteettini blogin aiheen mukaiseen toimintaan melko heikko: ennen muuttokuorman saapumista olen aika lailla keittiövälineetön. Koin tärkeämmäksi pakata ensimmäiseen kuormaan ennemmin mm. musiikinkuunteluvehkeet kuin vaikkapa kahta lautasta enempää astioita.


^ Tilanne toissapäivänä Turussa.


^ Lounasretki uuteen olohuoneeseeni hetki sitten.


^ Lähikuva lounaastani.

Kuvatodisteet riittäköön tältä erää.

Niin että lääniä piisaa, mutta muuttokuorma antaa odottaa itseään vielä kolme päivää. Siihen saakka istun lattialla tai makaan sängyn virkaa tekevällä patjalla ja kuuntelen musiikkia. Keittiöni on jättimäinen ja minulla on jopa pakastin! Paritalonpuolikkaaseeni kuuluu myös oma pieni piha, pääsen järjestämään grillijuhlia ja leikkimään puutarhuria.

En tunne vielä ketään, mutta koska olen käytännössä maalla, kaikki tähän mennessä tapaamani ihmiset ovat olleet hirmu mukavia, ja tietenkin syyni olla täällä, eli (maanantaina virallisesti alkava) työni on varmasti ihan huikea. Sitä paitsi löysin jo yhden vegaanin. Meitä on täällä siis ainakin kaksi. Aika hyvin muutaman tuhannen asukkaan kunnassa!

PS. Vessani on isompi kuin kahden edellisen asuntoni keittiöt yhteensä.

2 kommenttia:

  1. Sul pitäs ol joku aihesanalista täs blogis. Haluaisin täl hetkel tiätää, millai tehää vegaanist pitsaa.

    T: Hermanni

    VastaaPoista
  2. Niin pitäski! Mietinki sitä just yks päivä. Kokeilenpa osaanko askarrella sellasen. (Pitsaohjet ei o kyl ollu tääl. Voisinki tempasta sellasen ku kerkeen.)

    VastaaPoista