lauantai 31. joulukuuta 2011

Pyylevä vastaan oikeaoppisten reseptien maailma

Pyylevä täällä terve!

Viime ajat olen lähinnä möllöttänyt yksin kotona ja:

- tehnyt seitankinkkuja
- testannut upouutta blenderiäni, jonka joulupukiksi naamioitunut äitini kiikutti minulle aattoaamun iloksi (Toim. huom. Tämä oli kaikin tavoin hämäävä ilmaus. Äitini ei ollut pukeutunut joulupukiksi ja ihan itse menin aattoaamuna syömään riisipuuroa ja vastaanottamaan lahjapaketin. Vaikka olenkin joulunvihaaja enkä vietä joulua. Nih.)
- syönyt jatkuvasti jotakin
- maannut sängyssä ja sohvalla viettäen aikaani kirjojen ja dvd-boksien kanssa
- leiponut.

Viimeksi eilen erehdyin Chocochilin fiiniin maailmaan, jossa ei vain ole minunkaltaiselleni tumpelolle sopivia reseptejä. Yritin kuitenkin.

Chocochilin versio maapähkinä-suklaacookieista on vähän erilainen kuin meikän lättänä, reunoilta kärventynyt, sisältä taikinainen mötikkä:


Olenkin nyt tullut sellaiseen tulokseen, että jatkossakin improvisoin reseptit ihan itse. En varmana seuraa yhtäkään ohjetta tunnollisesti, vaan vähintäänkin vaihdan puolet ainesosista toisiin tai tiputan puolet pois. Vihaan reseptejä ja onnistuneita leivonnaisia. Perkele.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Olipa kerran konvehti

Huomenta,
Pyylevä täällä!

Tänään kerron tarinan kolmannessa persoonassa. (Tosin tarinassa ei juurikaan ole juonenkäänteitä, opetusta tai huikeaa lopetusta. Boldasin tosin tarinan tärkeimmän elementin.)

PYYLEVÄN KONVEHTIKERTOMUS

Joulupäivänä joulunvihaaja-Pyylevä kärsi vakavasta karkki- ja suklaa-angstista, koska hänellä oli jääkaapissaan vain vähän Pandan tummaa suklaata. Niinpä Pyylevä päätti valmistaa konvehteja. Hän lähti huoltoasemalle ostamaan kissanhiekkaa ja kookosrasvaa. (Toim. huom. Kissanhiekka oli akuutisti loppu. Sillä ei ollut mitään tekemistä konvehtien kanssa.) Huoltoaseman valikoimissa ei kuitenkaan ollut kookosrasvaa. Pyylevää harmitti. Hän kirjoitti Googleen konvehdit ja päätyi lopulta selailemaan Kamomillan konditoria -blogia. Sieltä löytyi erikseen osio MAKEISET (Pyylevä hyrisi onnesta) ja otsikon alta kookosrasvaton resepti nimeltä DAIMINTAPAISET (Pyylevä suorastaan kehräsi). Pyylevä tarttui toimeen ja pihisti ohjeen hieman soveltaen.

^ Konvehti nättinä ilman muffinssivuokaa.

NÄIN VALMISTAT DAIMINTAPAISIA KARKKEJA ILMAN LEIVINPAPERIA
(Pyylevä-rassukka oli tuhlannut kaiken leivinpaperinsa muissa projekteissa. Voi sentään.)

Mittaa kattilaan:

25 g keijua
0,25 dl siirappia

Sekoita kulhossa:

0,5 dl mantelijauhetta
0,75 dl sokeria
0,25 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

Sulata kattilassa keiju ja siirappi. Kaada joukkoon muut ainekset. Sekoita hyvin. Keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Jos olet laiskanpulskea kuten Pyylevä, keitä seosta vain 7 minuuttia. Jos taas olet tunnollinen, keität vartin.

Alkuperäisen ohjeen mukaan 15 min kiehunut seos kaadetaan leivinpaperille, sitten tasoitetaan vähän, laitetaan toinen leivinpaperi päälle ja kaulitaan tasaiseksi. Sitten lätkä saa jäähtyä hetken, jonka jälkeen se leikataan sopiviksi paloiksi ja sitten jäähdytetään kokonaan ja sivellään lopuksi sulatetulla suklaalla.

Pyylevän keittiössä ei kuitenkaan ollut leivinpaperia, vaan muffinssivuokia. Niinpä Pyylevä kaatoi tulikuumaa, tahmeaa seosta ärsyttäviin vuokiin ja yritti epätoivon vimmalla onnistua tasoittamaan seoksen pintaa. Sitten Pyylevä viskasi rumat tekeleensä ulkoeteiseen jäähtymään ja alkoi sulattaa suklaata.

[SUKLAAN SULATUS

1 rkl kauramaitoa
5 palaa Pandan tummaa suklaata

Lämmitä maito kattilassa, heitä joukkoon suklaapalat, sulata varovasti eli koko ajan sekoittaen, heitä joukkoon halutessasi vähän vaniljasokeria.]

Sitten Pyylevä kaatoi hirveän kasan suklaata muffinssikonvehtiensa päälle, ripotteli pinnalle mantelirouhetta ja jäähdytti tekeleensä. Lopputulos: äklömakea, ylenpalttinen överiys ja aivan liian jättimäinen annoskoko. Lisäksi Pyylevää harmitti laiskuutensa seoksen keittämisessä - seos olisi varmasti saanut enemmän sitkoa, jos Pyylevä olisi jaksanut keitellä sitä vartin verran.


Jättikonvehti, muumimuki ja Pyylevän rakas mutteripannu.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Kinkkua, kinkkua

Iltapäivää,
täällä Pyylevä!

Testasin Kirjakahvilan seitankinkkua ja totesin sen niin mainioksi pöperöksi, että tänään vääntäydyin joulunvihaajanluolastani ihmisten ilmoille ostamaan tykötarpeita, jotta voin valmistaa ihan itse kinkun numero kaksi. Poikkeuksellisesti tarjoan tällä kertaa myös ohjeen! Ohje on siis peräisin Kirjakahvilan kinkkuvastaavalta (reseptin jakoi Yle), mutta tietenkin hiukan menin säätämään.

Mukaillen siis näin:

PYYLEVÄN KINKKU

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. (Minä käytin jälleen uskollista vispilääni sekoittamistoimessa!)

4 dl gluteenijauhoja
1,5 dl gramjauhoja
2 rkl oluthiivahiutaleita
1 rkl grillimaustetta
3 tl valkosipulijauhetta
2 tl paprikajauhetta
1 tl tulista paprikajauhetta

Sekoita sitten toisessa kulhossa taikinalle litku. Käytä sauvasekoitinta!

2 dl vettä
0,75 dl soijakastiketta
250 g tofua
0,5 dl öljyä
0,25 dl sinappia
loraus tomaattipyrettä
2 valkosipulinkynttä (puristettuna)

Sekoita kulhojen sisällöt keskenään, vaivaa taikinaan vähän sitkoa, muotoile se paistiksi ja kääri sitten folioon. Paista 175 asteessa tunti ja vartti tai rapsakamman lopputuloksen saamiseksi puolitoista tuntia. (Liputan rapsakkuuden puolesta! Kärventynyt ruoka, paras ruoka!)

Nyt kinkku on uunissa, joten en voi vielä raportoida lopputuloksesta. Muutamia huomioita tarjoilen kuitenkin:
- Kinkun valmistamiseen meni noin VIISITOISTA MINUUTTIA (+ tietenkin paistoaika.) Kuinka helppoa!
- En käytä sinappia ikinä missään. En siis tiennyt lainkaan mitä sinappia kinkkuun kannattaisi laittaa. Ostin Turun sinappia, mietoa. Toivottavasti se ei ole kamalaa kuraa.
- Valkosipulivarastoni olivat säälittävät: kaksi kynttä. Siksi lisäsin kuiviin aineisiin lisäksi valkosipulijauhetta.
- Tomaattipyrettä laitan aina seitanmakkaraan, joten pistin kinkkuunkin.
- Kirjakahvilan ohjeessa tofua oli 150g, mutta koska Alpron tofu on 250g pakkauksessa, en vaivautunut leikkaamaan siitä sataa grammaa pois.
- Soijakastiketta laitan aina enemmän kuin ohjeissa. Suolaa en käytä sellaisissa ruoissa, joihin tulee soijakastiketta.

Nyt menen ihailemaan kinkkua uunin äärelle ja odotan ystävääni saapuvaksi. Hän tuo mukanaan Kinkkua, kinkkua -nimisen elokuvan. Olemme virittäytyneet samalle kinkkutaajuudelle.

Tässä kinkku on uunissa. Naamani heijastui uunin lasista, mutta varsinainen kinkku on kuitenkin tuo foliomötikkä.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Makkaratehdas



Pyylevän makkaratehtaalta moro!

Seitanmakkaran valmistuksessa käytän nykyään aina kolme kulhon taktiikkaa, mutta ohjeesta olen luopunut aikaa sitten. Yritin nyt kuitenkin kirjata ohjetta ylös blogia ja tulevaisuutta varten, mutta se osoittautui mahdottomaksi syistä että:

- minulla ei ollut reseptin kannalta olennaisia gramjauhoja
- minulla ei ollut juurikaan oluthiivahiutaleita, myös reseptin kannalta olennaisia
- en mitannut yhdenkään ainesosan määrää
- epäonnistun joka tapauksessa noin joka kolmannella kerralla makkaratehtaillessani
- seitanmakkarataikinan sopivaa koostumusta ei voi kuitenkaan kuvailla
- olen laiskanpulskea.

Ensi kerralla kirjoitan ohjeen ylös. Ensi kerraksi hankin myös tarvittavat ainesosat. Olen jo liian pitkään korvannut gramjauhot ruis- ja soijajauhoilla, koska kaapeistani puuttuu tärkeitä ainesosia laiskuuteni ja huonomuistisuuteni takia. Vihaan kyllä myös kaupassa käymistä. Tänäänkin unohdin ostaa sipulia, koska halusin äkkiä ulos kaupasta. Monenko pullabloggaajan varastoissa on vain yksi sipuli!? Vähänkö hävettää. Todennkäköisesti säästelen viimeistä sipuliani niin kauan, että se mätänee ja sitten minulla ei ole yhtään sipulia. Logiikkani pelaa viimeisen päälle.

Ps. Kolmen kulhon taktiikka = 1 kulho kuiville aineille, 1 kulho litkuille ja 1 kulho makkarakohtaiselle käsittelylle.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Salaatti ja kakku sekä ylivertainen jukurtinvalutustekniikka

Tänään on tärkeä työpäivä, mikä on ihan kivaa vaihtelua siihen, että viimeksi kun bloggasin, olin menossa pikkujouluihin ja nyt jatkossa haluan vain todeta, että seuraavaksi kun menen pikkujouluihin, NIIN EN SAATANA MENE.

No niin. Viimekertaisesta rosmariinipullasta pari sanaa kuitenkin: Ensinnäkin unohdin ottaa leipomukset mukaani, joten niistä oli iloa lähinnä minulle. Toisekseen toinen uunivuoka, jota en ollut voidellut tai jossa en ollut jaksanut käyttää leivinpaperia, saikin sitten liota focaccioineen päivineen tiskialtaassa KAKSI vuorokautta, kunnes sain vuoan ja focaccian irti toisistaan. Kahden vuorokauden pullanliottamisen jälkeen pulla oli kuitenkin kaivettavissa vuoasta pois lusikalla. Hienoa! Olin taitava.

Nyt RUOKAAN, sitten taas PULLAAN.

Tänään on siis tärkeä työpäivä. On teosjurytys (kirjoitan jurytys, mutta ääneen sanon j-tilaisuus, koska kieleni ei taivu moiseen u-y-yhdistelmään), jossa valitaan muutamien asiantuntijoiden avustuksella teoksia ensi kesälle erästä tapahtumaa varten. Otin vastuulleni tarjoilujen järjestämisen, ja tietenkin ryhdyin hifistelemään. Sen sijaan että olisin ostanut perunalastuja ja mariannekarkkeja, ostinkin erinäisiä raaka-aineita ja valmistin tofupastasalaatin. Salaatin kaveriksi ostin rapeakuorista leipää ja surautin sekä hummuksen että oliivitomaattitahnan lisukkeeksi.


(Huom! Asetin kuvattavan kohteen ikkunalaudalle, en tiskipöydälle!)

Ainesosat ovat: täysjyväpasta, marinoitu tofu, paahdettu kesäkurpitsa, paahdettu paprika, vihreät ja mustat oliivit, paahdetut seesaminsiemenet, aurinkokuivattu tomaatti, villirucola ja oliiviöljy. Määrät: ihan hatusta, tietenkin!

Jaan kuitenkin vain tofumarinadini ohjeen, koska jokainen osaa tehdä pastasalaatin juuri niistä aineksista joista itse haluaa.

Perusohjeeni: Jos on kiire ja tofun pitää saada makunsa nopeasti, lisää soijakastikkeen määrää ja vähennä vettä. (Tällä kertaa minulla oli kiire.)

TOFUMARINADI

1 dl soijakastiketta
0,5 dl vettä
loraus sitruunamehua
saatanasti mausteita: valkosipulijauhe, paprika, chili, pippuri
pikkuisen oliiviöljyä

Sekoita kaikki ainekset hyvin; valitse astiaksi jokin sellainen jonka saa tiiviisti suljettua. Itse harrastan tässäkin sekoitusoperaatiossa aina vispilää ja marinadipurkkini on keijurasia (toim. huom. jossa ei ole enää keijua, vaan tyhjää tilaa marinadille).

Viipaloi tofu, heittele palat uiskentelemaan marinadiin, sulje purkki ja pistä jääkaappiin. Puolessa tunnissa saa vähän makua, tunnissa ihan riittävästi. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia. Käännä tofuviipaleet puolivälissä.

Itse en koskaan lisää paistamisvaiheessa öljyä, eli voitele viipaleita öljyllä, koska pidän rapeasta ja kuivasta tofusta. En myöskään melkein koskaan paista tofua pannulla, vaan aina uunissa.

(Jos ei olisi ollut kiire, olisin heittänyt marinadiin mukaan vielä valkosipuliviipaleita ja ehkä vähän tomaattipyrettä, vähentänyt radikaalisti soijakastikkeen määrää, lisännyt veden määrää ja antanut marinoitua yön yli.)

No mutta, ohimennen riipaisin kasaan myös marjapiirakan, sellaisen ikään kuin rahkapiirakan. En tietenkään muistanut valuttaa soijajukurttia, jolloin siitä saisi kiinteämpää ja se hyytyisi paremmin uunissa. Siinä vaiheessa kun olin valmistamassa improtaikinaa keijusta, jauhoista ja sokerista muistin jukurtin. Jätin taikinan hetkeksi oman onnensa nojaan ja aloin virittää jukurtinvalutusta. Tajusin etten olekaan ikinä ennen valuttanut jukurttia! Koska minulla ei ollut patentoitua keinoa siihen, tein sitten näin:

Kuvassa jälleen uskollinen kuvausalustani tiskipöytä sekä juuri uunista saapuneet rapsakat tofuviipaleet. Itse valutustoimenpiteeseen vaadittiin korkea lasi, suppilo ja kaksi suodatinpussia. Toimi!

MARJAPIIRAKKA

Sitten tein taikinan loppuun, iskin sen voideltuun, jauhotettuun vuokaan ja pistin reiluksi viideksi minuutiksi esipaistumaan 175 asteeseen. (Taikinan ohjetta minulla ei ollut enkä tullut kirjoittaneeksi ylös määriä, mutta jokseenkin näin: 100g keijua ja 1 dl sokeria surrautetaan sähkövatkaimella sekaisin, sitten lisätään joukkoon 2 rkl kauramaitoa tai vettä, ripotellaan mukaan 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria ja ehkä 2,5 dl jauhoja. Tavoitteena sellainen helposti käsiteltävä murotaikinatyyppinen klöntti.)

Jukurtti sai kaiken kaikkiaan valua ehkä viisitoista minuuttia, mutta kyllä siitä tiiviimpää tuli! Sotkin jukurtin joukkoon vähän sokeria ja vähän vaniljaa ja iskin soosin esipaistetun pohjan päälle. Ripottelin sitten vielä puolukoita ja mustikoita päälle ja pistin häkkyrän uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi (175-200 astetta).


Lopputulos ei ole hirveän nätti, ainakaan irtopohjavuoassa, jonka valitsin kuljetuksellisista syistä. Jos makukin on huono, lopetan bloggaamisen.

torstai 15. joulukuuta 2011

Päivän pulla: Rosmariinifocaccia

Iltaa,
Pyylevä jälleen ilonanne!

Tänään aloitin aamuni juoksemalla kiireessä koulutukseen, ja unohdin sitten siinä sivussa avaimet kotiin. Onneksi kouluttaja oli kiva eikä häiriintynyt siitä, että oli tullut Helsingistä asti opettamaan sponsorointiyhteistyön saloja tampioille, joilla ei ollut avaimia omaan teatteriinsa. Niin, meitähän oli kolme ja kaikilla avaimet teatterin sijaan paikoissa x, y ja z. Talonmies päästi meidät kuitenkin tiloihimme ja parin tunnin intensiivinen ideariihi saatiin hoidettua.

Olimme edelleen avaimettomia, joten jäin vielä kolmeksi tunniksi panttivangiksi - enhän voinut jättää rakkaan teatterini ovia lukitsematta. Siihen päälle 1 kpl totaalisia pimennyksiä sähkökatkon muodossa sekä haastava apurahahakemus - täydellinen työpäivä!

Illaksi palaan samaan lafkaan viettämään pikkujouluja, ja tämän käsistä karanneen intron jälkeen päästäänkin PULLAHOMMIIN.

Valmistin pikkujouluihin focacciaa, olenhan tärkeä pullabloggaaja.

Siinä vaiheessa kun olin heittänyt taikinan joukkoon 8 desiä jauhoja, eikä se vieläkään osoittanut kiinteytymisen merkkejä, aloin epäillä ohjeet on nynnyille -metodiani. Sotkettuani yhteensä 11 desiä jauhoja puoleen litraan vettä päätin, että nyt mennään riskillä, eli siis löysällä taikinalla. Tämän improvisaatiopullan ehdottomasti paras ominaisuus on se, että taikinaan ei missään vaiheessa tarvitse tunkea käpäliään.

Ohje alla. Lopputulos kuvan muodossa merkinnän päätteeksi.

FOCACCIA

1,5 pss kuivahiivaa
0,5 l vettä
1 dl ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja
suolaa
0,5 dl öljyä (koska focaccian kuuluu uida rasvassa, jos ette tienneet)

päälle: rosmariinia ja sormisuolaa (ja öljyä, koska focaccian todella kuuluu uida rasvassa, jos ette tienneet)

Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Lisää kädenlämpöinen vesi ja sekoita hyvin (itse käytän tässä vaiheessa aina vispilää). Lisää sekoittaen suurin osa lopuista jauhoista ja sitten öljy. Lisää loput jauhot, sekoita ja jätä taikina kohoamaan reiluksi puoleksi tunniksi. Kippaa taikina pellille tai muuhun uuniastiaan (itse käytin kahta uunivuokaa). Tasoita. Pirskottele päälle vielä öljyä ja ripottele sitten runsaasti rosmariinia ja halutessasi vielä sormisuolaa.
Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. (Riippuu paljon uunista, itselläni on upouusi ja tehokas, hah!)

Focaccian paistuessa voit esimerkiksi syödä seitania ja juoda olutta. Siitä tulee miehekäs olo.



PS. Vihaan oranssien perkeleiden, sienten ja tomaatin sisälmyksien lisäksi rosmariinia. Focaccian kohdalla pystyn armollisesti tekemään poikkeuksen ja sisällyttämään tuota haisevaa scheissea KUIVATTUNA mukaan.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kahvinarkin aamunavaus

Huomenta,
täällä Pyylevä!

Tänään kaikki kartanomme keskivartalopyylevät asukkaat heräsivät vastenmielisen aikaisin. Itse jouduin vääntäytymään hereille kello 06:45, jopa ennen elävää herätyskelloani eli kissaeläin Untamoa.

Syy epäinhimilliselle herätykselle oli sähkömies. Hänen aikataulunsa eroavat minun aikatauluistani radikaalisti, mutta koska kaipaan valoa, oli minun pakko buukata kalenteristani aika 07:30. (Toim. huom. Minkä helevetin takia heräsin kolme varttia ennen sitä?!) No kuitenkin, sähkömies kävi korjaamassa keittiömme valaisuongelmat. Nyt kattovalon voi myös napsauttaa päälle ilman että sulakkeet palavat! Se on ihan kiva asia.

Ilo on kuitenkin tällä hetkellä vähäinen, koska olen järjettömän väsynyt eikä sovi freelancer-uravalintaani herätä aikaisin ja tehdä töitä ennen kello yhdeksää. (Hoidin nimittäin joutessani rästiin jääneet laskutukset, ällöttävää toimintaa aamupuhteeksi.)

Olen kuitenkin jokseenkin tolkuissani, koska mutteripannuespresso kauramaidolla:

(Kuva on viime keväältä ja siinä esiintyy kyyhkyläiseni kahvipannu, koska en ole kykenevä kuvaamaan omaani juuri nyt.)

maanantai 12. joulukuuta 2011

Soosissa lasagnen ainekset

***VAROITUS! Tämän(kin) reseptin mittasuhteet ovat improvisaatioon ja arvailuun perustuvia. Kirjoittaja ei ota vastuuta lukijoiden kokeiluista tai niiden epäonnistumisista.***

Alkuiltaa,
täällä Pyylevä!

Tein toissapäivänä RUOKAA merkkiä lasagne. Oikeasti tein SOOSIA tattarin oheen, mutta koska en mittaa ainesosia, soosia tuli niin suuri määrä, että tempaisin siinä sivussa kasaan lasagnen, jossa soosi palveli tomaattikastikkeena. Olen nyt syönyt aika paljon lasagnea ja soosia.


Lavastin annoskuvaan mukaan porkkana- ja kesäkurpitsaraastetta sekä kirsikkatomaatteja (joiden sisälmyksiä en muuten inhoa), jotta voisin esittää syöväni terveellisenä pidettyjä asioita. Sijoittelin näkyville myös vihreät aterimeni, jotka ovat kuulemma Nanny Stillin suunnittelemat. Sain ne isotädiltäni joitain vuosia sitten, koska hänen mielestään ne olivat rumat. Minusta ne ovat oikein nätit.

Tässä välissä aion harjoittaa häpeämätöntä tuotesijoittelua kehumalla Keijun kaurapohjaista ruokakermaa sekä S-kaupan kauramaitoa:

Keiju-kerma on niin paksua ja täyteläistä ja hyvää, että voisin syödä joka päivä jotain siitä valmistettua kermakastiketta. S-kaupan kauramaito puolestaan on mainio perusmaito, jota ei ole soijamaidon tapaan ällösti makeutettu. En ole oikein ikinä pitänyt maidosta, mutta tuota nimenomaista kauramaitoa menee parisen litraa viikossa lähinnä kahviin, muroihin ja ruokaimprovisaatioihin.

/Häpeämätön tuotesijoittelu päättyy.

Ps. Kuvassa myös keittiöni ikiaikainen sisustuselementti: Toisen raidallisen assistentin liitutaulu, joka julistaa keittiöni sardiinibaariksi. (Raidalliset assistenttini eivät noudata vegaanista ruokavaliota.)


Takaisin lasagneen. Tästä määrästä tomaattisoosia riitti yhteen leipävuoalliseen lasagnea sekä arviolta neljään tattari+soosi -annokseen - pakastin osan, siksi arvio. Heh. (Toim. huom. Leipävuoka ei ole paras lasagnevuoka, koska lasagnelevyt harvoin ovat leipävuoan kokoisia. Improvisaatiokeittiössäni moinen epäkohta ei juurikaan haittaa.)

TOMAATTISOOSI eli näin sekoitat kaiken mitä kaapeistasi löytyy

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 paprika
3 dl keitettyjä mustasilmäpapuja
2 prk tomaattimurskaa
0,5 dl soijarouhetta
runsaasti mausteita: valkosipulijauhetta, suolaa, pippuria, paprikaa
öljyä paistamiseen

Pilko sipulit ja valkosipulit ja kuullota ne pannulla. Lisää joukkoon pilkottu paprika ja mustasilmäpavut. Sitten heitä joukkoon tomaattisose ja soijarouhe. Jos soosi on liian paksua, lisää vähän vettä. Anna hautua kymmenisen minuuttia.

Valmista sillä aikaa SE TOINEN KASTIKE.

3 rkl keijua
vehnäjauhoja
1 prk keijun kauraruokakermaa
1 dl kauramaitoa
1 dl oluthiivahiutaleita (tämän heitin hatusta, en mitannut, yllätys!)
valkopippuria, suolaa, paprikaa, valkosipulijauhetta

Viskaa keiju sulamaan paistinpannulle. Sihtaa joukkoon vehnäjauhoja (määrä: arvioi itse) ja ruskista niitä vähän. Sotke joukkoon ruokakerma (sekoita ahkerasti ja varo paakkuja) ja kauramaito. Lisää lopuksi oluthiivahiutaleet ja sekoita hyvin. Anna kastikkeen paksuuntua miedolla lämmöllä, sekoita vähän väliä. Lisää mausteet. Erityisesti valkopippuri sopii mielestäni kastikkeeseen erinomaisesti.

KOKOA LASAGNE. (Tässä vaiheessa voit kysyä itseltäsi, muistitko ostaa lasagnelevyjä.)

En tiedä oikeaoppista kokoamistapaa, mutta itse ladon lasagnelevyt ja soosit miten sattuu enkä noudata tiettyä kaavaa. Päällimmäiseksi kaadan kuitenkin aina tolkuttoman kasan vaaleaa kastiketta. Jos hifistelen (lue: jos olen muistanut käydä kaupassa), lisään joka toiseen kerrokseen lasagnelevyjen sijaan kesäkurpitsasuikaleita.

Paista 200 asteessa 40 minuuttia uunin pohjalla ja vielä 5 minuuttia keskitasolla, jos haluat kärventää päällimmäisen kerroksen. (Tietenkin haluat, sillä kärventynyt ruoka = paras ruoka.)

Huumorikuvassa myös eilen mainitsemani pesto! Nätti!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Määki ku muutki

Iltaa,
täällä Pyylevä!

Avaan keittiöni ovet ja reseptiarkistoni maailmalle. (Toim. huom. Kuvaannollisesti: Keittiössäni ei ole ovea, saati sitten ovia, eikä minulla ole reseptiarkistoa.)

Ruokani ja pullani ovat improvisoituja ja vegaanisia. Lopputulokset ovat usein rumia ja/tai kärventyneitä, mutta lähes aina hyviä.

Vihaan oransseja perkeleitä (mandariineja, appelsiineja, klementiineja, satsumia ja mitä niitä nyt onkaan), sieniä ja tomaatin sisälmyksiä. Pidän valkosipulista, kahvista, oliiveista, pavuista ja äidin tekemästä marjamehusta. Lisäksi pidän kissoista, kirjoista ja kaljasta. Ihmisistä en niin perusta. No jotkut on kivoja.

Termistöni on suppea: Kaikki leipomukset ovat PULLAA ja muu pääsääntöisesti RUOKAA. On myös SOOSEJA, TAHNOJA ja PAISTOKSIA. Pyrin kehittämään sanavarastoani. Enkä edes tykkää pullasta merkityksessä pulla.

No kuitenkin. Tänään tein PULLAA eli mariannekeksejä, jotka nirppanokkainen sisareni ylisti "parhaiksi koskaan maistamikseen kekseiksi". Ihan hyvä aloitus blogille.



Ohjeen suuntaviivat improvisoin Jannan siirappikekseistä.

MARIANNEKEKSIT

Pistä uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Surauta sähkövatkaimella sekaisin kaikki ainekset:

100g keijua
2 dl vehnäjauhoja
1 dl tomusokeria
0,5 dl mariannerouhetta
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
niin paljon siirappia kuin kehtaat lorauttaa, itse kehtasin lähemmäs puoli desiä
(pikkuisen vettä jos taikina jää liian kuivakaksi)

Muotoile taikinasta melko ohuita pötköjä, jaa ne noin 2 cm mittaisiin paloihin, pyörittele palat palloiksi, iske ne pellille ja litistä vähän kämmensyrjällä.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 7 minuuttia.

Astetta överimpään versioon suosittelen lisäämään suklaarouhetta. Mää unohdin. Harmitti.



Tein myös pestoa, mutta siitä en julkaise kuvaa. Pesto ei ole järin esteettinen näky ainakaan missään muovipurnukassa, enkä nyt jaksa lavastaa. Ahdisti suuresti pinjansiementen kilohinta, lähemmäs viisikymppiä. Seuraavalla kerralla teen pihiä pestoa, ja käytän vain noin kolme pinjansiementä, saatana.

PESTO
(Ohje ei ole oikein mistään, koska peston ainesosat ovat jokseenkin tunnetut.)

ruukku basilikaa
1 valkosipulinkynsi (pistin ison, oli vähän liikaa)
50g paahdettuja pinjansiemeniä
oliiviöljyä
suolaa
(Taisin heittää mukaan myös vähän pippuria.)

Viskele kaikki ainekset esimerkiksi mittakannuun ja surista ne sauvasekoittimella muusiksi. Lisää öljyä kunnes koostumus on mieleistäsi. Mää tein aika litkua, taisin pistää reilut puoli desiä öljyä. En mitannut. Taaskaan.


Ps. Ihan itse olen lanseerannut termin keskivartalopyylevä.