Katsokaa nyt! Voisin elää tofuburgereilla! Kävisin aina välillä pulahtamassa jossain kuopassa ja sitten söisin taas tofuburgerin.
Terveisin: Ei järin ansiokas bloggaaja Pyylevä
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Tofuburger
No nyt kyllä! Pyylevä tässä terve!
En ole ehtinyt bloggailla, koska on ollut kiire tehdä töitä ja hankkia sosiaalinen elämä. En ole myöskään liiemmälti ehtinyt syödä, joten nyt kun ehdin, niin karkasi käsistä.
Kävin pulahtamassa kesän ekat uimahommat ja sitten ajattelin hampurilaisia. Mitään ei ollut tehtävissä: Hampurilaisia oli saatava.
Tämä nyt ei oikeastaan ole edes resepti, koska en varsinaisesti valmistanut mitään itse. Kerronkin siis vain, miten hampurilaisen saa kasaan mahdollisimman helposti.
TOFUBURGER FOR DUMMIES
Jos olet viitseliäs, leipaiset sämpylöitä. Jos et, ostat kaupasta jotain superhyvää - itse käännyin Pesolan rouhesämpylöiden puoleen.
Täytteeksi tarvitset tietenkin tofua. Nopsakka marinadi maustaa tofun kauppareissun aikana, kunhan marinadi muodostuu litkusta, jossa on 1/3 soijakastiketta ja 2/3 vettä sekä tolkuttomasti mausteita. Tofut paistetaan rapsakkaiksi paistinpannulla sillä aikaa, kun uunissa möllöttää oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla maustetut munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleet. Uunipaistamisen loppuvaiheessa sämpylät, joiden päälle on viskattu pari siivua vegaanista juustoa, heitetään hetkeksi uuniin. (Itse käytin juustona surkeahkoa Cheezlyä, joka tosin toimi sulaneena aika hyvin.) Sitten vaan kasataan upea torni näistä aineksista! Sohaistaan mukaan vähän punasipulia, salsaa ja tomaattiviipaleita sekä salaattia.
Aijai!
Katsokaa nyt! Voisin elää tofuburgereilla! Kävisin aina välillä pulahtamassa jossain kuopassa ja sitten söisin taas tofuburgerin.
Terveisin: Ei järin ansiokas bloggaaja Pyylevä
Katsokaa nyt! Voisin elää tofuburgereilla! Kävisin aina välillä pulahtamassa jossain kuopassa ja sitten söisin taas tofuburgerin.
Terveisin: Ei järin ansiokas bloggaaja Pyylevä
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Soijasuikaleinho
Myöhäisiltaa Pyylevän ajatushautomosta!
Meikä-Pyylevä vihaa soijasuikaleita. Ne ovat nuljuja ja lihamaisia. En ole käyttänyt soijaa suikalemuodossa ruokavaliossani oikein koskaan. Päätin kokeilla vielä kerran.
Tilasin Vegetukusta yksiä tiettyjä suikaleita. Ohjeen mukaisesti keitin suikaleita ensin 15 minuuttia ja sitten paistoin ne. Ne näyttivät kastemadoilta. Olin varma, että soijasuikaleinhoni ei tule selättymään.
Tarinankerronnallisesti nyt seuraa ennalta-arvattava käänne: Tietenkin jouduin toteamaan, että suikaleet voivat olla hyviä. Paistoin suikaleet rapeiksi kikkaroiksi ja maustoin grillausmausteella ja pippurilla. Tekaisin suikaleiden kaveriksi Nordic Milkfreedom -sarjan maustetusta ruokakermasta, sipulista ja pinaatista soosin ja keitin spagettia kaveriksi. Kelpo setti.
Suikaleet kuitenkin kaipaavat enemmän makua. Mitä te teette suikaleillenne? Keitättekö ne mausteliemessä? Vai marinoitteko keittämisen jälkeen?
Suikale-gallup 2012 kiittää vastauksista!
lauantai 5. toukokuuta 2012
Pehmoiset muffinit
Pyylevä terve!
Akuutti makeanhimo iski ja laiskuuksissani en jaksanut alkaa väkertää mitään muffinsseja vaativampaa. Tehdessäni tutkimusmatkaa kaappieni ankeisiin sisältöihin muistin yhtäkkiä erinomaisen kikan makeiden leipomusten kuohkeuden takeeksi: omenaviinietikka!
Ajatus pehmeistä, ilmavista muffinseista oli niin valloittava, etten antanut raaka-aineiden rajallisuuden häiritä - päätin tyytyä hyvin yksinkertaiseen lopputulokseen. Tällä kertaa jopa muistin kirjoittaa ylös ainesosat ja määrätkin itse taikinasta. (Kuorrutteen kohdalla unohdin jo.) En kyllä äkkiseltään keksi helpompaa ohjetta kuin muffinssitaikina. Kaapeistani ei tosiaan löytynyt mitään millä hifistellä, mutta vinkiksi vaan, että esimerkiksi pähkinät voisivat olla aika kova sana. Tai kuorrutteessa maapähkinävoi. Överimpi parempi!
Sanonpa vaan, että harvinaisen mainioita muffineja ovat nämä.
SUKLAAMUFFINIT
Laita uuni lämpeämään heti aluksi, taikina valmistuu hujauksessa. 175 astetta piisaa.
2,5 dl kauramaitoa
1 dl öljyä
pieni loraus omenaviinietikkaa (tämä oli ainoa ainesosa jota en mitannut, mutta jos on pakko keksiä jokin tarkempi määre, niin sanoisin että 1-2 tl)
1,5-2 dl sokeria (itse laitoin 2 dl, vähempikin olisi riittänyt)
Sekoita yllä luetellut aineet hyvin esimerkiksi vispilällä (milläs muullakaan!) ja kasaa sitten toiseen kulhoon loput ainekset:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl ruokasoodaa
3-4 rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
Sekoita myös kuivat ainekset hyvin. Yhdistä sitten kulhojen sisältö, älä vatkaa tai vispaa, vaan sekoita varovasti nostellen, vain sen verran että taikina sekoittuu. Erinomainen työkalu tässä toimenpiteessä on taikinanuolija. Nostele taikina muffinssivuokiin. Itse käytin ameriikanmuffinssivuokia, sellaisia jättimäisiä, joten tästä määrästä tuli 8 ISOA muffinssia. Paista uunin keskivaiheilla 15-20 minuuttia, riippuen siitä minkä kokoisia muffinssit ovat.
Helpoimmat muffinssikuorrutteet ovat kaiketi tomusokerista ja keijusta sotkettuja tahnoja. Kannatan. Astetta paremman kuorrutteen saa, kun laittaa joukkoon myös tofutti-tuorejuustoa. Minä sotkin tällä kertaa keijun joukkoon kaakaojauhetta, hirveän määrän tomusokeria ja lopuksi vielä kookoshiutaleita. Määriä en kirjannut ylös ja kuorrute oli muutoinkin tämän herkun heikoin lenkki. Muffinsseista itsestään tuli niin täydellisiä pehmoja (aavistuksen rapeilla reunoilla!), että kuorrute jäi muutoinkin aika toimettomaksi.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
PITSA
Pyylevän pitseriasta päivää!
Tein pitsaa. Pitsa on aina hyvä ratkaisu kaikkeen. Olen taikinakuorrutteinen, en osaa kaulia pitsapohjia sotkematta itseäni ja koko keittiötäni totaalisesti. Ei se mitään, pitsa on hyvää.
Pitsapohja
1 pss kuivahiivaa
ripaus suolaa
ripaus sokeria
3 dl vettä
4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kauraleseitä
2 rkl öljyä
Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Lisää joukkoon kädenlämpöinen vesi, suola ja sokeri. Meikä-Pyylevä vispilöi tässä kohdin aina siihen saakka, kunnes puolet jauhoista on taikinan joukossa ja se alkaa olla sen verran kiinteää, että on aika siirtyä puukauhaan. Lisää leseet ja loput jauhot. Öljy neuvotaan joka paikassa aina lisäämään vasta viimeiseksi, minä kyllä laitan sen siinä vaiheessa kun taikina on vielä löysää. Palluta taikinaa kunnes se irtoaa suurinpiirtein kulhon reunoista. Anna kohota liinan alla 15-30 min. Valmista sillä välin tomaattikastike ja juusto.
Tomaattikastike
1 dl soijarouhetta
1 tölkki luomutomaattimurskaa (jos käyttää tölkkimurskaa, sen on pakko olla luomua, muuten maistuu pahalle!)
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
mausteeksi: suolaa, pippuria, valkosipulijauhetta, paprikajauhetta
Liota soijarouhe joko pelkässä vedessä tai vesi-soijakastike-seoksessa. Pilko sipuli ja valkosipulit, kuullota ne öljyssä. Lisää joukkoon tomaattimurska ja soijarouhe. Mausta. Lisää tarvittaessa vettä, mutta jätä soosi kuitenkin paksuksi. Anna hautua sen aikaa, kun valmistat "juuston".
"Juusto" (määrät arvioita, en mitannut)
2 rkl keijua
3 rkl vehnäjauhoa
2 dl kaurakermaa
1 dl kauramaitoa
1 dl oluthiivahiutaleita
mausteeksi: valkopippuria, suolaa
Heitä keijunokareet kasariin sulamaan. Sihtaa joukkoon vehnäjauhot, varo paakkuja! Ruskista kevyesti. Sekoita kaurakerma ja kauramaito ja kippaa seos vehnäjauhomössöön. Varo paakkuja, sekoita ahkerasti! Kiehauta varovasti. Lisää joukkoon oluthiivahiutaleet ja mausteet. Sekoita hyvin. Anna tekeytyä sen aikaa kun improvisoit pitsalle loput täytteet.
Takaisin pitsataikinan pariin! Kauli taikinasta haluamasi muotoisia ja kokoisia pohjia. Meikä sai tuosta taikinamäärästä neljä ruokalautasen kokoista möllykkää.
Kokoa pitsa: Lätki pohjan päälle överi kerros tomaattikastiketta. Jos haluat tehdä supersimppelin pitsan, kaada päälle pelkästään "juustoa" ja lykkää uuniin. (Tein yhden sellaisen nirsohkoa ystävää varten.) Toisesta pitsasta tein muuten vastaavan, mutta viskelin "juuston" päälle vielä tomaattisiivuja. Toiset kaksi saivat sellaiset kivat "mitä kaapista ikinä löytyykään" -täytteet: kesäkurpitsa-tomaatti-sipuli ja tomaatti-sipuli-paprika. Kaikkiin tietty tolkuttomasti "juustoa" päälle.
Paista tuotoksia 200-225 asteessa max 15 minuuttia, ainakin jos täytteitä on ihan järjestön määrä. Itse vaihdoin puolivälissä paistoaikaa pitsapeltien paikkaa, jotta kaikki pitsat pääsivät ylätasolle paistattelemaan "juuston" rapsakampaan suuntaan.
Epäesteettinen mutta maultaan mainio kesäkurpitsa-tomaatti-sipuli-yksilö:
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Salaattihommissa
Pyylevän salaattibaarista terve!
Noukin lounasta ajatellen salaattia ja kesäkurpitsan kaupasta mukaani. Kotona jääkaapista löytyi tofua ja paprikaa. Lähinnä näistä aineksista koottu jumalainen salaattikokemus sulostutti maanantaipäivääni. Alla olevista määristä tuli iso kulhollinen, sanoisin että ainakin neljälle piisaa tällä määrällä. Koska omalla kohdallani salaatinvalmistusaika oli rajallinen (kyse oli lounastunnista), marinoin tofun pikapikaa pelkässä soijakastikkeessa, pieneksi kuutioituna maku tarttui muutamassa minuutissa. Koko salaatin valmistaminen tällä menetelmällä vei ehkä vartin. (Perusmarinadin ohje löytyy tästä merkinnästä.)
Tofusalaatti
ruukku jääsalaattia
pari kourallista rucolaa
pari kourallista punasalaattia
200g tofua marinoituna
puolikas kesäkurpitsa
pieni paprika
kourallinen auringonkukansiemeniä
seesamiöljyä
mustapippuria
Kuutioi tofu ja paista se pannulla rapeaksi. Leikkaa juustohöylällä ohuita suikaleita kesäkurpitsasta ja paista ne lähes kuivalla pannulla. Pilko paprika pieniksi paloiksi.
Revi salaatit sopiviksi riekaleiksi, heitä joukkoon auringonkukansiemenet, paprikat, hieman jäähtyneet tofut ja kesäkurpitsat ja sekoita. Lopuksi lorauta joukkoon seesamiöljyä ja rouhi mukaan mustapippuria. Sekoita ja syö!
Itse paahdoin leivänpaahtimella euroshopperin pitaleipää ja heitin salaattia sen väliin. Oli nannaa. Kuvassa jumalainen lounaani tosin näyttää pikaruoka-annokselta, pöh!
Ps. Seesamiöljy on aivan uskomattoman hyvää. Kehrään jo pelkästä ajatuksesta. Taidanpas mennä takaisin salaattikulhon äärelle.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Operaatio Pannukakku
Pyylevän pannukakkulaboratoriosta terve!
En tykkää pannukakusta. Lakto-ovo-vuosinani paistettu kananmuna alkoi jossain vaiheessa aiheuttaa ylitsepääsemättömiä ällötysoloja. Sitten homma karkasi ihan täysin käsistä ja kuvittelin haistavani paistetun kananmunan katkun kaikissa mahdollisissa leipomuksissakin. Lätyt tuli tehtyä siis ilman kananmunaa aika pitkään ennen vegaanista ruokavaliotakin jo. Pannukakku on ollut keittiössäni se raukkaparka, jota olen hyljeksinyt vuosikaudet nimenomaan paistettu kananmuna -trauman takia. En itse asiassa tiedä, olenko ikinä tehnyt pannukakkua itse. Paitsi nyt! Tämän uuvuttavan intron jälkeen siis vihdoin asiaan: Meikätyttö tekee pannaria ihan justiinsa tällä hetkellä!
Koska pannarikokemuksistani on aikaa (tai niitä ei ole), on reseptikin sen mukainen. Kävin läpi valehtelematta puoli internetiä ja vertailin löytämiäni ohjeita. Kaikissa oli jotain vikaa - koska olen oman keittiöni diktaattori, saan mielivaltaisesti päättää milloin jokin resepti on kelvollinen ja milloin ei. Tutkimukset toivat kuitenkin tietoisuuteeni seuraavia asioita: (1) Vegaaninen pannari on useimmiten hyvin valkoinen lätty ja (2) siihen ei nouse kuplia. Yllättävän monissa ohjeissa käytettiin nesteenä vissyä, jonka minä olen aina mieltänyt vohvelitaikinan kaveriksi. Hylkäsin siis vissynkin.
Jännitin vähän jättimäisen pannaritaikinani sijoittumista uunipellille, mutta kyllä se siihen asettui. Ohjeestani tulee nimittäin aivan tolkuton määrä taikinaa, mutta: En keksinyt pannarille muuta astiaa kuin uunipellin enkä halunnut tehdä pientä taikinaa isoon astiaan, ohut känttyhän siitä tulisi!
Vielä pari sanaa valitsemistani raaka-aineista: Optimaalisin neste pannarille olisi uskoakseni Alpron soijamaito, sillä se on täyteläistä ja makeahkoa. Jos jääkaapissani olisi ollut sitä, olisin korvannut vesi-kauramaitoseoksen kokonaan sillä. Samoin olisin vähentänyt sokerin määrää puoleen ja jättänyt ehkä banaaninkin pois. Nyt kuitenkin korvasin puuttuvan soijamaidon makeutta sokerilla, vaniljasokerilla ja banskulla. Kauramaitoa jatkoin vedellä siksi, että kaupat avaavat ovensa varastontäydennysretkeäni varten vasta tiistaina, mutta minun on saatava aamukahvini maidolla ennen sitäkin. Tämä resepti voisi olla vaikka vähäpannari. Joo.
VÄHÄPANNARI
(pellillinen)
7,5 dl venhäjauhoja
1 dl sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1,5 tl vaniljasokeria
1/2 banaani
3 dl kauramaitoa
7 dl vettä
2 dl maustamatonta soijajukurttia
paistamiseen keijusulaa
Sekoita kuivat aineet.
Surrauta bansku sauvasekoittimella muusiksi. Lisää joukkoon kauramaito, vesi ja soijajukurtti. Sekoita tasaiseksi esimerkiksi vispilällä.
Lisää maitoseos kuivien aineiden joukkoon. Vispilöi taikina tasaiseksi.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Anna taikinan tekeytyä sen aikaa. Sulata pari nokaretta keijua ja levitä se uunipellille leivinpaperin päälle. Kippaa taikina pellille ja paista uunin keskitasolla noin puoli tuntia. Nosta sitten pelti vielä uunin ylätasolle noin 10 minuutiksi, jotta pannarin pinta saa vähän väriä.
*
Reaaliaikainen raportti projektin etenemisestä
klo 13:10
Jänskättää aika lailla! Pannari on ollut uunissa vartin verran ja tuoksuu ihanalle (ei lainkaan paistetulle kananmunalle, toim. huom!) mutta näyttää kyllä aika ankealta.
klo 13:25
Aika siirtää pannari uunin ylätasolle! Se on paistunut nätisti ja kiinteytynyt. Kuplia ei odotusten mukaisesti ole ilmestynyt. Hiukan väriä on leipomukseni kuitenkin saanut pintaansa jo.
klo 13:35
Pannari uunista ulos! Näyttää hyvältä, koostumus on sitkeän oloinen. Vaatinee runsaan vetäytymisajan, sanoisin että puolella tunnilla pääsee jo pitkälle.
LOPPUTULOS: Nätti ja maistuva! Maku on kuitenkin hieman vetinen, makea soijamaito olisi varmasti toiminut paremmin.
En tykkää pannukakusta. Lakto-ovo-vuosinani paistettu kananmuna alkoi jossain vaiheessa aiheuttaa ylitsepääsemättömiä ällötysoloja. Sitten homma karkasi ihan täysin käsistä ja kuvittelin haistavani paistetun kananmunan katkun kaikissa mahdollisissa leipomuksissakin. Lätyt tuli tehtyä siis ilman kananmunaa aika pitkään ennen vegaanista ruokavaliotakin jo. Pannukakku on ollut keittiössäni se raukkaparka, jota olen hyljeksinyt vuosikaudet nimenomaan paistettu kananmuna -trauman takia. En itse asiassa tiedä, olenko ikinä tehnyt pannukakkua itse. Paitsi nyt! Tämän uuvuttavan intron jälkeen siis vihdoin asiaan: Meikätyttö tekee pannaria ihan justiinsa tällä hetkellä!
Koska pannarikokemuksistani on aikaa (tai niitä ei ole), on reseptikin sen mukainen. Kävin läpi valehtelematta puoli internetiä ja vertailin löytämiäni ohjeita. Kaikissa oli jotain vikaa - koska olen oman keittiöni diktaattori, saan mielivaltaisesti päättää milloin jokin resepti on kelvollinen ja milloin ei. Tutkimukset toivat kuitenkin tietoisuuteeni seuraavia asioita: (1) Vegaaninen pannari on useimmiten hyvin valkoinen lätty ja (2) siihen ei nouse kuplia. Yllättävän monissa ohjeissa käytettiin nesteenä vissyä, jonka minä olen aina mieltänyt vohvelitaikinan kaveriksi. Hylkäsin siis vissynkin.
Jännitin vähän jättimäisen pannaritaikinani sijoittumista uunipellille, mutta kyllä se siihen asettui. Ohjeestani tulee nimittäin aivan tolkuton määrä taikinaa, mutta: En keksinyt pannarille muuta astiaa kuin uunipellin enkä halunnut tehdä pientä taikinaa isoon astiaan, ohut känttyhän siitä tulisi!
Vielä pari sanaa valitsemistani raaka-aineista: Optimaalisin neste pannarille olisi uskoakseni Alpron soijamaito, sillä se on täyteläistä ja makeahkoa. Jos jääkaapissani olisi ollut sitä, olisin korvannut vesi-kauramaitoseoksen kokonaan sillä. Samoin olisin vähentänyt sokerin määrää puoleen ja jättänyt ehkä banaaninkin pois. Nyt kuitenkin korvasin puuttuvan soijamaidon makeutta sokerilla, vaniljasokerilla ja banskulla. Kauramaitoa jatkoin vedellä siksi, että kaupat avaavat ovensa varastontäydennysretkeäni varten vasta tiistaina, mutta minun on saatava aamukahvini maidolla ennen sitäkin. Tämä resepti voisi olla vaikka vähäpannari. Joo.
VÄHÄPANNARI
(pellillinen)
7,5 dl venhäjauhoja
1 dl sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1,5 tl vaniljasokeria
1/2 banaani
3 dl kauramaitoa
7 dl vettä
2 dl maustamatonta soijajukurttia
paistamiseen keijusulaa
Sekoita kuivat aineet.
Surrauta bansku sauvasekoittimella muusiksi. Lisää joukkoon kauramaito, vesi ja soijajukurtti. Sekoita tasaiseksi esimerkiksi vispilällä.
Lisää maitoseos kuivien aineiden joukkoon. Vispilöi taikina tasaiseksi.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Anna taikinan tekeytyä sen aikaa. Sulata pari nokaretta keijua ja levitä se uunipellille leivinpaperin päälle. Kippaa taikina pellille ja paista uunin keskitasolla noin puoli tuntia. Nosta sitten pelti vielä uunin ylätasolle noin 10 minuutiksi, jotta pannarin pinta saa vähän väriä.
*
Reaaliaikainen raportti projektin etenemisestä
klo 13:10
Jänskättää aika lailla! Pannari on ollut uunissa vartin verran ja tuoksuu ihanalle (ei lainkaan paistetulle kananmunalle, toim. huom!) mutta näyttää kyllä aika ankealta.
klo 13:25
Aika siirtää pannari uunin ylätasolle! Se on paistunut nätisti ja kiinteytynyt. Kuplia ei odotusten mukaisesti ole ilmestynyt. Hiukan väriä on leipomukseni kuitenkin saanut pintaansa jo.
klo 13:35
Pannari uunista ulos! Näyttää hyvältä, koostumus on sitkeän oloinen. Vaatinee runsaan vetäytymisajan, sanoisin että puolella tunnilla pääsee jo pitkälle.
LOPPUTULOS: Nätti ja maistuva! Maku on kuitenkin hieman vetinen, makea soijamaito olisi varmasti toiminut paremmin.
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Ihan paras kaakku -haastaja
Pyylevä moro!
Tein kuulkaas ihan parasta kaakkua! Melkeinpä täytyy sanoa, että edellistäkin merkintää parempaa. Molemmissa on paljon kaikkia herkkutekijöitä, kuten kauravispiä ja maustamatonta jukurttia. Tässä seuraavaksi esittelemässäni kaakussa on kuitenkin myös tuorejuustoa ja mansikkaa, omnomnomnom!
JUUSTOKAKKU
(resepti on muistinvarainen mukaelma, jossa on suuntaviivoja ainakin Chocohili-blogin ja Yllin kyllin -kirjan ohjeista)
Pohja
1/2 pakettia Digestive-keksejä
n. 80 g keijua (no en mitannut, tämä on silmämääräinen arvio 600 g keijupurkkiin tekemäni loven perusteella)
Täyte
1 prk vegaanista tuorejuustoa (en tunne muita merkkejä kuin Tofutin, suosittelen lämpimästi huolimatta purkin kyljessä olevista, Google-kääntäjällä tehdyistä "suomenkielisistä" tuoteselosteista!)
2 dl maustamatonta jukurttia valutettuna (Alpron uusi maustamaton oli täydellistä!)
1 prk kauravispiä (tai soijavispiä, itse tykkään kuitenkin enemmän kauraversiosta)
1 rkl sitruunamehua
1,5 dl tomusokeria
3 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
Kiille
3 dl mansikkasosetta (itse heitin myös muutaman vadelman joukkoon)
1 tl Vegesetiä
Valmista pohja murustamalla digestivet ja sitten sotkemalla keiju murusiin. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Pistä uuni lämpeämään 175 asteeseen.
Valmista täyte. Vaahdota kauravispi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon tuorejuusto (kannattaa notkistaa sitä ensin vähän, aika tönkköä tavaraa!), sitruunamehu ja valutettu jukurtti. [Toim. huom! Jos et ole Pyylevän kaltainen laiskimus, korvaa pullotettu sitruunamehu yhden sitruunan raastetulla kuorella ja puolikkaan sitruunan mehulla.] Sekoita hyvin, pyylevämäisesti tietenkin vispilällä. Sihtaa joukkoon tomusokeri, perunajauhot ja vaniljasokeri. Sekoita taas hyvin.
Kippaa täyte vuokaan keksipohjan päälle. Tasoita esimerkiksi taikinanuolijalla.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 20 minuuttia, laske sitten uunin lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä toiset 20 minuuttia. Meikä-Pyylevä paistoi vähän pidempäänkin jopa, kun tuota täytettä oli niin hillitön kasa.
Anna kaakun jäähtyä hyvin ja kokonaan ennen päällimmäisen kiillekerroksen lisäämistä. Käytännössä vähintään muutama tunti huoneenlämmössä ja vielä mieluusti vähintään tunnin verran jääkaapissa.
Valmista sitten kiille. Meikä-Pyylevä kaivoi pakastimesta mansikoita ja jokusen vadelman, kaatoi joukkoon viinimarjamehua ja surautti sauvasekoittimella sileäksi ja heitti joukkoon ripauksen sokeria. Ripottele teelusikallinen Vegesetiä soseen joukkoon ja kiehauta sose koko ajan sekoittaen. Anna soseen jäähtyä vähintäänkin reilut puoli tuntia, jotta se alkaa vähän tiivistyä. Kippaa jäähtynyt sose jäähtyneen kaakun päälle mahdollisimman tasaisesti, viskaa kaakku jääkaappiin ja anna sen tokeentua mieluiten yön yli.
Ainakin meikän kaakusta tuli sopivan kirpeä ja raikas. Saattaapi olla että jonkun muun makuun kaipaisi enemmän makeutta, mutta minusta juustokakun kuuluukin olla vähän kirpsakka. Koemaistajina käytin irvileukaisia työkavereitani, jotka lupasivat keksiä joka kaakusta jotain huomautettavaa, jotta voisin treenata ja tuoda aina uuden kaakun kahvipöytään.
Tein kuulkaas ihan parasta kaakkua! Melkeinpä täytyy sanoa, että edellistäkin merkintää parempaa. Molemmissa on paljon kaikkia herkkutekijöitä, kuten kauravispiä ja maustamatonta jukurttia. Tässä seuraavaksi esittelemässäni kaakussa on kuitenkin myös tuorejuustoa ja mansikkaa, omnomnomnom!
JUUSTOKAKKU
(resepti on muistinvarainen mukaelma, jossa on suuntaviivoja ainakin Chocohili-blogin ja Yllin kyllin -kirjan ohjeista)
Pohja
1/2 pakettia Digestive-keksejä
n. 80 g keijua (no en mitannut, tämä on silmämääräinen arvio 600 g keijupurkkiin tekemäni loven perusteella)
Täyte
1 prk vegaanista tuorejuustoa (en tunne muita merkkejä kuin Tofutin, suosittelen lämpimästi huolimatta purkin kyljessä olevista, Google-kääntäjällä tehdyistä "suomenkielisistä" tuoteselosteista!)
2 dl maustamatonta jukurttia valutettuna (Alpron uusi maustamaton oli täydellistä!)
1 prk kauravispiä (tai soijavispiä, itse tykkään kuitenkin enemmän kauraversiosta)
1 rkl sitruunamehua
1,5 dl tomusokeria
3 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
Kiille
3 dl mansikkasosetta (itse heitin myös muutaman vadelman joukkoon)
1 tl Vegesetiä
Valmista pohja murustamalla digestivet ja sitten sotkemalla keiju murusiin. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Pistä uuni lämpeämään 175 asteeseen.
Valmista täyte. Vaahdota kauravispi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon tuorejuusto (kannattaa notkistaa sitä ensin vähän, aika tönkköä tavaraa!), sitruunamehu ja valutettu jukurtti. [Toim. huom! Jos et ole Pyylevän kaltainen laiskimus, korvaa pullotettu sitruunamehu yhden sitruunan raastetulla kuorella ja puolikkaan sitruunan mehulla.] Sekoita hyvin, pyylevämäisesti tietenkin vispilällä. Sihtaa joukkoon tomusokeri, perunajauhot ja vaniljasokeri. Sekoita taas hyvin.
Kippaa täyte vuokaan keksipohjan päälle. Tasoita esimerkiksi taikinanuolijalla.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 20 minuuttia, laske sitten uunin lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä toiset 20 minuuttia. Meikä-Pyylevä paistoi vähän pidempäänkin jopa, kun tuota täytettä oli niin hillitön kasa.
Anna kaakun jäähtyä hyvin ja kokonaan ennen päällimmäisen kiillekerroksen lisäämistä. Käytännössä vähintään muutama tunti huoneenlämmössä ja vielä mieluusti vähintään tunnin verran jääkaapissa.
Valmista sitten kiille. Meikä-Pyylevä kaivoi pakastimesta mansikoita ja jokusen vadelman, kaatoi joukkoon viinimarjamehua ja surautti sauvasekoittimella sileäksi ja heitti joukkoon ripauksen sokeria. Ripottele teelusikallinen Vegesetiä soseen joukkoon ja kiehauta sose koko ajan sekoittaen. Anna soseen jäähtyä vähintäänkin reilut puoli tuntia, jotta se alkaa vähän tiivistyä. Kippaa jäähtynyt sose jäähtyneen kaakun päälle mahdollisimman tasaisesti, viskaa kaakku jääkaappiin ja anna sen tokeentua mieluiten yön yli.
Ainakin meikän kaakusta tuli sopivan kirpeä ja raikas. Saattaapi olla että jonkun muun makuun kaipaisi enemmän makeutta, mutta minusta juustokakun kuuluukin olla vähän kirpsakka. Koemaistajina käytin irvileukaisia työkavereitani, jotka lupasivat keksiä joka kaakusta jotain huomautettavaa, jotta voisin treenata ja tuoda aina uuden kaakun kahvipöytään.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Ihan paras kaakku
Pyylevä täällä terve!
Olen elossa ja voin pyylevästi, mutta en ole ehtinyt bloggaamaan kaikilta työkiireiltäni. Työnarkomaanille kokopäivätyö on aika vaarallinen konsepti.
Olen kuitenkin kokkaillut ja leivoskellut sitä sun tätä, mutta luomukseni eivät ole juurikaan kohdanneet kameraa tai ainakaan kameraa päivänvalossa. Eilen tein poikkeuksellisesti lämmintä ruokaa: perunamuusia, josta tuli liisteriä (muistui taas mieleen miksi olen korvannut perunamuusin kukkakaalimuusilla aikaa sitten) ja semihyviä pihvejä ja keitin kaveriksi parsakaalia. Lämmin ruoka on aina yhtä jännä kokemus. Kuvamuotoista todistusaineistoa en tarjoile. Liisterimuusi ei ollut järin esteettinen näky.
Tänään heittäydyin kakkulinjalle. Eräs Kirjakahvila-ajoilta tuttu supersuosikkini sattui silmään Yllin kyllin -kirjasta. Olen haaveillut monesti tästä nimenomaisesta herkusta tietämättä tarkalleen, mitä se sisältää. Onnellinen kohtaaminen Yllin kyllin -kirjan sivulla 118 paransi ennestäänkin mainiota sunnuntaipäivääni suuresti. Kirja on muuten huippu! Omistan tasan kaksi opusta ruoanlaitosta ja Yllin kyllin on se, jota käytän kun osallistun seuraavaan Ravintolapäivään. Ai miksi? No koska kirjassa on ohjeista versiot myös 20:lle ja 100:lle! Siistiä!
Takaisin kakkulinjalle. Sunnuntain tai oikeastaan minkä tahansa päivän ehdoton pelastaja tulee tässä!
PERSIKKAPIIRAS
also known as se kakku, jonka ansiosta Pyylevä alkoi sietää kookosta
Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
125 g margariinia
0,5 dl maustamatonta jukurttia
Täyte:
0,75 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl maustamatonta jukurttia
2 dl vispiä
1 dl kookoshiutaleita
1 prk säilykepersikoita
Huomatkaa kiihkeä suhtautumiseni pelkkään kuvaan.
Valmista pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon margariini. Lisää lopuksi jukurtti.
Voitele piirakkavuoka ja painele taikina jauhotetuin käsin vuokaan. Laita vuoka kylmään vähintään puoleksi tunniksi. Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla 10-15 minuuttia. Jäähdytä.
Vaahdota vispikerma. Sekoita kaikki täytteen ainekset persikoita lukuun ottamatta kerman joukkoon. Lisää täyteseos hyvin jäähtyneen piirakkapohjan päälle ja koristele valutetuilla persikoilla.
Taustalla salainen kissa-agentti!
Lienee sanomattakin selvää, etten noudattanut ohjetta orjallisesti. Lopputulos kelpaa kuitenkin meikä-Pyylevälle paremmin kuin hyvin!
Olen elossa ja voin pyylevästi, mutta en ole ehtinyt bloggaamaan kaikilta työkiireiltäni. Työnarkomaanille kokopäivätyö on aika vaarallinen konsepti.
Olen kuitenkin kokkaillut ja leivoskellut sitä sun tätä, mutta luomukseni eivät ole juurikaan kohdanneet kameraa tai ainakaan kameraa päivänvalossa. Eilen tein poikkeuksellisesti lämmintä ruokaa: perunamuusia, josta tuli liisteriä (muistui taas mieleen miksi olen korvannut perunamuusin kukkakaalimuusilla aikaa sitten) ja semihyviä pihvejä ja keitin kaveriksi parsakaalia. Lämmin ruoka on aina yhtä jännä kokemus. Kuvamuotoista todistusaineistoa en tarjoile. Liisterimuusi ei ollut järin esteettinen näky.
Tänään heittäydyin kakkulinjalle. Eräs Kirjakahvila-ajoilta tuttu supersuosikkini sattui silmään Yllin kyllin -kirjasta. Olen haaveillut monesti tästä nimenomaisesta herkusta tietämättä tarkalleen, mitä se sisältää. Onnellinen kohtaaminen Yllin kyllin -kirjan sivulla 118 paransi ennestäänkin mainiota sunnuntaipäivääni suuresti. Kirja on muuten huippu! Omistan tasan kaksi opusta ruoanlaitosta ja Yllin kyllin on se, jota käytän kun osallistun seuraavaan Ravintolapäivään. Ai miksi? No koska kirjassa on ohjeista versiot myös 20:lle ja 100:lle! Siistiä!
Takaisin kakkulinjalle. Sunnuntain tai oikeastaan minkä tahansa päivän ehdoton pelastaja tulee tässä!
PERSIKKAPIIRAS
also known as se kakku, jonka ansiosta Pyylevä alkoi sietää kookosta
Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
125 g margariinia
0,5 dl maustamatonta jukurttia
Täyte:
0,75 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl maustamatonta jukurttia
2 dl vispiä
1 dl kookoshiutaleita
1 prk säilykepersikoita
Huomatkaa kiihkeä suhtautumiseni pelkkään kuvaan.Valmista pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon margariini. Lisää lopuksi jukurtti.
Voitele piirakkavuoka ja painele taikina jauhotetuin käsin vuokaan. Laita vuoka kylmään vähintään puoleksi tunniksi. Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla 10-15 minuuttia. Jäähdytä.
Vaahdota vispikerma. Sekoita kaikki täytteen ainekset persikoita lukuun ottamatta kerman joukkoon. Lisää täyteseos hyvin jäähtyneen piirakkapohjan päälle ja koristele valutetuilla persikoilla.
Taustalla salainen kissa-agentti!Lienee sanomattakin selvää, etten noudattanut ohjetta orjallisesti. Lopputulos kelpaa kuitenkin meikä-Pyylevälle paremmin kuin hyvin!
tiistai 14. helmikuuta 2012
Vähäunisen viikon jälkeinen blogikirjoitus
Iltaa, Pyylevä täällä!
Yritän otsikoinnillani saavuttaa ymmärrystä tuottamalleni sekavalle ulosannille.
Reagoin vikkelästi saamaani lukijapalautteeseen ja askartelin näkyville blogikirjoitusten tunnisteet. Huomasin ohimennen, että tunnistepolitiikassani on parantamisen varaa. Tarkennan ja korjailen niitä kunhan kerkeän!
Pitää nimittäin kiirettä. Eilen en ehtinyt koko päivänä töissä edes avata Facebookia! Tänään huomasin, että kahvinkulutukseni on noussut hälyttävälle tasolle. Jännittävää! Lisäksi olen ryhtynyt syömään kerran päivässä ruokaa, joka ei ole leipää tai mysliä. Olen nimittäin aloittanut lounastamisen. Tänään lounastin kuskussalaattia (tai couscoussalaattia; molemmat kirjoitusasut ärsyttävät minua yhtä lailla), jonka riipaisin edellisenä iltana kasaan kaappien pohjalta löytyvien ainesosien pohjalta. Epäesteettinen, mutta maukas lounaani sisälsi seuraavia ainesosia:
kuskusia/couscousia
paistettuja paprikasuikaleita
vihreitä oliiveja
kidneypapuja
aurinkokuivattuja tomaatteja
Sepäs oli ansiokas resepti.
Keittiöni on edelleen hyvin vajavainen ja varallisuustasoni jossain pakkasen puolella, joten gurmeeta ei ole keittiössäni näkynyt. Ei muuten myöskään raidallisia assistentteja, jotka ovat vielä Turussa sijaiskodissaan! (Ikävä kalvaa sieluani, joten lohdukkeeksi: Syön.)
Varsinainen tarkoitukseni (tunnistebrassailun lisäksi) oli bloggailla PULLAN ohje. Siis joo, ihan justiinsa blogin alaotsakkeen mukaisen PULLAN ohje! Minähän en oikeastaan syö PULLAA-pullaa, mutta joskus sitä vain napsahtaa ja huomaa heittäneensä anti-pullavuutensa hetkeksi nurkkaan. Niin kävi minulle perjantai-iltana.
PULLA
3 dl kauramaitoa
1 pss kuivahiivaa
1 dl sokeria
reilusti kardemummaa
50 g keijusulaa
n. 6 dl jauhoja
(Arvatkaa mittasinko? En! Määrät ovat siis hyvinkin joustavia arvioita.)
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Lisää seos maidon joukkoon ja vispilöi. Lisää sokeri, kardemumma ja noin puolet jauhoista. (Itse vispilöin niin kauan kuin taikinan olomuoto sen salli, ts. siihen saakka että taikinaa oli enemmän vispilässä kuin kulhossa.) Lisää sitten keijusula ja loput jauhot. Mitä löysempi taikina, sen pehmeämpi pulla. Anna taikinan kohota puolisen tuntia. (En katsonut kelloa, mutta käyttämäni kohotusaikani oli kaiketi kaksi Frendit-jaksoa eli arviolta jopa 40 minuuttia.)
Leipaise pulliksi tai kauli ja tee puusteja. Meikä-Pyylevä unohti ostaa kanelia (kardemummassa oli riittävästi muistamista) eikä puusti ole puusti ilman kanelia, joten pyöritin sitten pullia. Ohjeeni toiseen kohotukseen on se, että kun pullat / puustit / muut pullavuudet ovat saaneet muotonsa, laita uuni päälle ja anna pullien kohota vielä sen aikaa, että uuni lämpeää.
Ostoslistaltani unohtui myös siirappi, joten siirappivedellä voitelu jäi niin ikään väliin. Vinkiksi kuitenkin, että sillä saa nättiä jälkeä ja raesokerillakin on sitten kelpo tarttumapinta. Minulla ei ollut raesokeria(kaan), joten pullani näyttivät sitten ihan vaan sämpylöiltä.
Heh heh. Vaatimaton ja epäpullava ulkomuoto eivät kuitenkaan pilanneet pullien makua. Olen mussuttanut niitä ilolla. Pakastimessakin on vielä monta. (Näemmä tuosta taikinasta tuli 11 tai 12 pullaa, kuten kuva kertoo.)
Menen nukkumaan, jotta jaksan huomenna selviytyä kolmesta kokouksesta ja illalla vastaanottaa Turku-vieraani. Saan äidin ja siskon kylään! Taidan herätä aamulla leipomaan lisää pullaa!
Yritän otsikoinnillani saavuttaa ymmärrystä tuottamalleni sekavalle ulosannille.
Reagoin vikkelästi saamaani lukijapalautteeseen ja askartelin näkyville blogikirjoitusten tunnisteet. Huomasin ohimennen, että tunnistepolitiikassani on parantamisen varaa. Tarkennan ja korjailen niitä kunhan kerkeän!
Pitää nimittäin kiirettä. Eilen en ehtinyt koko päivänä töissä edes avata Facebookia! Tänään huomasin, että kahvinkulutukseni on noussut hälyttävälle tasolle. Jännittävää! Lisäksi olen ryhtynyt syömään kerran päivässä ruokaa, joka ei ole leipää tai mysliä. Olen nimittäin aloittanut lounastamisen. Tänään lounastin kuskussalaattia (tai couscoussalaattia; molemmat kirjoitusasut ärsyttävät minua yhtä lailla), jonka riipaisin edellisenä iltana kasaan kaappien pohjalta löytyvien ainesosien pohjalta. Epäesteettinen, mutta maukas lounaani sisälsi seuraavia ainesosia:
kuskusia/couscousia
paistettuja paprikasuikaleita
vihreitä oliiveja
kidneypapuja
aurinkokuivattuja tomaatteja
Sepäs oli ansiokas resepti.
Keittiöni on edelleen hyvin vajavainen ja varallisuustasoni jossain pakkasen puolella, joten gurmeeta ei ole keittiössäni näkynyt. Ei muuten myöskään raidallisia assistentteja, jotka ovat vielä Turussa sijaiskodissaan! (Ikävä kalvaa sieluani, joten lohdukkeeksi: Syön.)
Varsinainen tarkoitukseni (tunnistebrassailun lisäksi) oli bloggailla PULLAN ohje. Siis joo, ihan justiinsa blogin alaotsakkeen mukaisen PULLAN ohje! Minähän en oikeastaan syö PULLAA-pullaa, mutta joskus sitä vain napsahtaa ja huomaa heittäneensä anti-pullavuutensa hetkeksi nurkkaan. Niin kävi minulle perjantai-iltana.
PULLA
3 dl kauramaitoa
1 pss kuivahiivaa
1 dl sokeria
reilusti kardemummaa
50 g keijusulaa
n. 6 dl jauhoja
(Arvatkaa mittasinko? En! Määrät ovat siis hyvinkin joustavia arvioita.)
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Lisää seos maidon joukkoon ja vispilöi. Lisää sokeri, kardemumma ja noin puolet jauhoista. (Itse vispilöin niin kauan kuin taikinan olomuoto sen salli, ts. siihen saakka että taikinaa oli enemmän vispilässä kuin kulhossa.) Lisää sitten keijusula ja loput jauhot. Mitä löysempi taikina, sen pehmeämpi pulla. Anna taikinan kohota puolisen tuntia. (En katsonut kelloa, mutta käyttämäni kohotusaikani oli kaiketi kaksi Frendit-jaksoa eli arviolta jopa 40 minuuttia.)
Leipaise pulliksi tai kauli ja tee puusteja. Meikä-Pyylevä unohti ostaa kanelia (kardemummassa oli riittävästi muistamista) eikä puusti ole puusti ilman kanelia, joten pyöritin sitten pullia. Ohjeeni toiseen kohotukseen on se, että kun pullat / puustit / muut pullavuudet ovat saaneet muotonsa, laita uuni päälle ja anna pullien kohota vielä sen aikaa, että uuni lämpeää.
Ostoslistaltani unohtui myös siirappi, joten siirappivedellä voitelu jäi niin ikään väliin. Vinkiksi kuitenkin, että sillä saa nättiä jälkeä ja raesokerillakin on sitten kelpo tarttumapinta. Minulla ei ollut raesokeria(kaan), joten pullani näyttivät sitten ihan vaan sämpylöiltä.
Heh heh. Vaatimaton ja epäpullava ulkomuoto eivät kuitenkaan pilanneet pullien makua. Olen mussuttanut niitä ilolla. Pakastimessakin on vielä monta. (Näemmä tuosta taikinasta tuli 11 tai 12 pullaa, kuten kuva kertoo.)
Menen nukkumaan, jotta jaksan huomenna selviytyä kolmesta kokouksesta ja illalla vastaanottaa Turku-vieraani. Saan äidin ja siskon kylään! Taidan herätä aamulla leipomaan lisää pullaa!
perjantai 3. helmikuuta 2012
Heihei Turku!
Pyylevä morjens!
Tein viikko sitten ylläripäätöksen ottaa tarjotun työn vastaan ja lähteä lätkimään Turusta. Heihei Turku! Tervetuloa Uusi Elämä kaukana poissa! (Toim. huom. Hain kyllä kyseistä työtä, että ei se tarjous ihan puskista tullut.)
Bloggaamistarve on suuri, mutta kapasiteettini blogin aiheen mukaiseen toimintaan melko heikko: ennen muuttokuorman saapumista olen aika lailla keittiövälineetön. Koin tärkeämmäksi pakata ensimmäiseen kuormaan ennemmin mm. musiikinkuunteluvehkeet kuin vaikkapa kahta lautasta enempää astioita.
^ Tilanne toissapäivänä Turussa.
^ Lounasretki uuteen olohuoneeseeni hetki sitten.
^ Lähikuva lounaastani.
Kuvatodisteet riittäköön tältä erää.
Niin että lääniä piisaa, mutta muuttokuorma antaa odottaa itseään vielä kolme päivää. Siihen saakka istun lattialla tai makaan sängyn virkaa tekevällä patjalla ja kuuntelen musiikkia. Keittiöni on jättimäinen ja minulla on jopa pakastin! Paritalonpuolikkaaseeni kuuluu myös oma pieni piha, pääsen järjestämään grillijuhlia ja leikkimään puutarhuria.
En tunne vielä ketään, mutta koska olen käytännössä maalla, kaikki tähän mennessä tapaamani ihmiset ovat olleet hirmu mukavia, ja tietenkin syyni olla täällä, eli (maanantaina virallisesti alkava) työni on varmasti ihan huikea. Sitä paitsi löysin jo yhden vegaanin. Meitä on täällä siis ainakin kaksi. Aika hyvin muutaman tuhannen asukkaan kunnassa!
PS. Vessani on isompi kuin kahden edellisen asuntoni keittiöt yhteensä.
Tein viikko sitten ylläripäätöksen ottaa tarjotun työn vastaan ja lähteä lätkimään Turusta. Heihei Turku! Tervetuloa Uusi Elämä kaukana poissa! (Toim. huom. Hain kyllä kyseistä työtä, että ei se tarjous ihan puskista tullut.)
Bloggaamistarve on suuri, mutta kapasiteettini blogin aiheen mukaiseen toimintaan melko heikko: ennen muuttokuorman saapumista olen aika lailla keittiövälineetön. Koin tärkeämmäksi pakata ensimmäiseen kuormaan ennemmin mm. musiikinkuunteluvehkeet kuin vaikkapa kahta lautasta enempää astioita.
^ Tilanne toissapäivänä Turussa.
^ Lounasretki uuteen olohuoneeseeni hetki sitten.
^ Lähikuva lounaastani.
Kuvatodisteet riittäköön tältä erää.
Niin että lääniä piisaa, mutta muuttokuorma antaa odottaa itseään vielä kolme päivää. Siihen saakka istun lattialla tai makaan sängyn virkaa tekevällä patjalla ja kuuntelen musiikkia. Keittiöni on jättimäinen ja minulla on jopa pakastin! Paritalonpuolikkaaseeni kuuluu myös oma pieni piha, pääsen järjestämään grillijuhlia ja leikkimään puutarhuria.
En tunne vielä ketään, mutta koska olen käytännössä maalla, kaikki tähän mennessä tapaamani ihmiset ovat olleet hirmu mukavia, ja tietenkin syyni olla täällä, eli (maanantaina virallisesti alkava) työni on varmasti ihan huikea. Sitä paitsi löysin jo yhden vegaanin. Meitä on täällä siis ainakin kaksi. Aika hyvin muutaman tuhannen asukkaan kunnassa!
PS. Vessani on isompi kuin kahden edellisen asuntoni keittiöt yhteensä.
torstai 26. tammikuuta 2012
Missä muruseni on!
Pyylevä tässä taas mainoshommissa terve!
Pandan valikoimiin on tullut vegaaninen suklaauutuus. Löysin näitä ensimmäisen kerran kaupasta eilen, ostin varmuuden vuoksi kolme ja mussutin onnessani heti kaikki.
Huomatkaa omistushaluinen kuvamateriaali: Ihan pitelen kiinni Pähkinä Murusta (jonka kirjoitusasu aiheuttaa minussa suunnatonta ahdistusta), ettei vaan pääse esimerkiksi joku raidallinen assistentti varkaisiin.
Kiitos, Panda.
Kauppaan ->
Pandan valikoimiin on tullut vegaaninen suklaauutuus. Löysin näitä ensimmäisen kerran kaupasta eilen, ostin varmuuden vuoksi kolme ja mussutin onnessani heti kaikki.
Huomatkaa omistushaluinen kuvamateriaali: Ihan pitelen kiinni Pähkinä Murusta (jonka kirjoitusasu aiheuttaa minussa suunnatonta ahdistusta), ettei vaan pääse esimerkiksi joku raidallinen assistentti varkaisiin.
Kiitos, Panda.
Kauppaan ->
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Kaurakerman ansiot
Pyylevä täällä hei!
Venytän lounastaukoani bloggaamalla, koska: Olen freelancer, joten työnjohdollisista toimenpiteistä vastaavat lähinnä laiskat kissaeläimeni. Tällä hetkellä he nukkuvat päiväunia. (Toinen myös kuorsaa.)
Valmistin soosia, josta sain yhden illallisen ja yhden lounaan itselleni. Tämä on niitä edellisessä postauksessa mainitsemiani yrjön näköisiä perusruokia, tosin hiukan panostin asetteluun ja sotkin annoksen vasta kuvan ottamisen jälkeen.
TOFUSOOSI (tarjoillaan esimerkiksi täysjyväpastan kera)
100 g tofua
2 pientä sipulia
4 valkosipulinkynttä (toim. huom. kirjoittajan valkosipulinsietokyky ei välttämättä vastaa normaalia tasoa)
1 dl keitettyjä kikherneitä
pinaattia
2 dl kaurakermaa
mausteita maun mukaan (itse käytin runsaasti pippuria, vähän suolaa, paljon paprikajauhetta)
Mainos! Tämän soosin ansiot ovat itse asiassa Keijun ihanan paksun kaurakerman ansiota. (Raisio & Keiju, voisitteko nyt ryhtyä sponssaamaan kaurakermansaantiani, kiitos!)
Tekaisin tofulle pikamarinadin (ohjeen suuntaviivat täällä), joka koostui lähinnä soijakastikkeesta ja mausteista. Pilkoin tofut kuutioiksi ja uitin niitä marinadissa noin vartin. Sillä aikaa paitsi tiskasin, myös viipaloin sipulit ja valkosipulit ja pistin pastaveden kiehumaan. Paistoin sipulia, valkosipulia ja tofua öljyssä sen verran, että saivat rapsakkaan pinnan. Sitten viskasin mukaan kikherneitä, jotka olin liottanut, keittänyt ja sitten pakastanut valmiiksi joskus historian hämärissä. Lopuksi kippasin joukkoon kaurakerman, sekoitin ahkerasti, maustoin ja sitten huomasin, että soosissa ei ole mitään värikästä. Varastoissani ei ollut esimerkiksi tomaattia tai rucolaa, joten kaivoin pakastimesta vielä pari kikkaraa hienonnettua pinaattia ja heitin sulamaan soosin joukkoon. Siinä sivussa pasta ehti kiehua valmiiksi.
Eihän tällaisia "reseptejä" juurikaan voi jakaa, kamoon! (Hyvää soosia oli silti.)
Loppukevennykseksi kuva lasinalusesta. Käytän kotona aina lasinalusia, koska ne on kivoja.
Venytän lounastaukoani bloggaamalla, koska: Olen freelancer, joten työnjohdollisista toimenpiteistä vastaavat lähinnä laiskat kissaeläimeni. Tällä hetkellä he nukkuvat päiväunia. (Toinen myös kuorsaa.)
Valmistin soosia, josta sain yhden illallisen ja yhden lounaan itselleni. Tämä on niitä edellisessä postauksessa mainitsemiani yrjön näköisiä perusruokia, tosin hiukan panostin asetteluun ja sotkin annoksen vasta kuvan ottamisen jälkeen.
TOFUSOOSI (tarjoillaan esimerkiksi täysjyväpastan kera)
100 g tofua
2 pientä sipulia
4 valkosipulinkynttä (toim. huom. kirjoittajan valkosipulinsietokyky ei välttämättä vastaa normaalia tasoa)
1 dl keitettyjä kikherneitä
pinaattia
2 dl kaurakermaa
mausteita maun mukaan (itse käytin runsaasti pippuria, vähän suolaa, paljon paprikajauhetta)
Mainos! Tämän soosin ansiot ovat itse asiassa Keijun ihanan paksun kaurakerman ansiota. (Raisio & Keiju, voisitteko nyt ryhtyä sponssaamaan kaurakermansaantiani, kiitos!)
Tekaisin tofulle pikamarinadin (ohjeen suuntaviivat täällä), joka koostui lähinnä soijakastikkeesta ja mausteista. Pilkoin tofut kuutioiksi ja uitin niitä marinadissa noin vartin. Sillä aikaa paitsi tiskasin, myös viipaloin sipulit ja valkosipulit ja pistin pastaveden kiehumaan. Paistoin sipulia, valkosipulia ja tofua öljyssä sen verran, että saivat rapsakkaan pinnan. Sitten viskasin mukaan kikherneitä, jotka olin liottanut, keittänyt ja sitten pakastanut valmiiksi joskus historian hämärissä. Lopuksi kippasin joukkoon kaurakerman, sekoitin ahkerasti, maustoin ja sitten huomasin, että soosissa ei ole mitään värikästä. Varastoissani ei ollut esimerkiksi tomaattia tai rucolaa, joten kaivoin pakastimesta vielä pari kikkaraa hienonnettua pinaattia ja heitin sulamaan soosin joukkoon. Siinä sivussa pasta ehti kiehua valmiiksi.
Eihän tällaisia "reseptejä" juurikaan voi jakaa, kamoon! (Hyvää soosia oli silti.)
Loppukevennykseksi kuva lasinalusesta. Käytän kotona aina lasinalusia, koska ne on kivoja.
maanantai 16. tammikuuta 2012
Pullavat ajatukseni
Pyylevän ajatushautomosta iltaa!
Suurten pohdintojeni kuvituksena tarjoilen raidallisten assistenttien seikkailuja.
Tiskipöydällä oli ruuhkaa. Syy jäi minulle epäselväksi.
Olen tässä miettinyt, pitäisikö minun murehtia enemmän blogin näivettymisen pelkoa vai sitä, että mussutan jatkuvasti pullaa blogin nimissä? Olen sentään lopettanut tupakoinnin (taas, tällä kertaa toivon että lopullisesti), joten pullankulutukseni on siksikin ollut nousussa. Haluan toki myös pitäytyä nimeni vaatimissa mitoissa. Murehdin keskenäni, nyt asiaan:
Pullabloggaajan elämän kipukohdat kuukauden mittaisen asiantuntijuuden perusteella
(1) Ykköspaikkaa pitää kuvitus. Yksikään kuvani ei näytä hyvältä, koska muut kuvaavat järkkärillä ja meikä-Pyylevä pokkarilla. Sitä paitsi perusruokani näyttää pääsääntöisesti epämääräiseltä oksennukselta, joten parhaimmankin makuiset sörsselit jäävät useimmiten bloggaamatta kuvitusmahdollisuuden puuttuessa. Minulla ei ole kärsivällisyyttä lavastaa jokaista annosta seitsemän eri kipon ja kulhon kanssa eikä minulla myöskään ole loputonta varastoa tuoreita yrttejä, joilla yrjön näköiset annokset saisi näyttämään kulinaristien päiväunilta. Raidalliset assistenttini vaikeuttavat elämääni nakertamalla kaikki yrtit ja salaatit riekaleiksi heti, jos valvova silmäni hetkeksi harhautuu. He myös varastavat milloin mitäkin, syövät suklaani ja pudottelevat astiani lattialle. (Toim. huom. Tunnustan, off-topic!)
(2) Tokalla sijalla on reseptien jakaminen. Pullabloggaamisen itsestäänselvä pointti on erityisen haastava, jos on aina tehnyt pullansa ja ruokansa ihan vaan kokeilemalla. On nimittäin tosi vaikea yhtäkkiä saattaa kyseinen valmistustapa kirjalliseen muotoon.
(3) Kolmossijalla on termistö. En osaa käyttää mitään termejä enkä suorastaan välitä, mitä eroa on ripottelemisella ja viskelyllä. Pulla. Ruoka. Tahna. Soosi. Kakku. Viskata. Heittää. Sekoittaa. Sotkea. Vaivata. Riittääkö?
Raidallinen assistentti tuijotti sitkeästi allasta ja viemäriä. Minäkin kurkistin, mutta en nähnyt mitään.
Koska olen kuitenkin kaikkea muuta kuin negatiivinen pullahiiri, naputan lisäksi top kolmosen kivoista jutuista liittyen blogin taustoihin, lähinnä siis syömiseen.
Pulla on jee, koska:
(1) Vegaaninen taikina. Miettikää nyt! Mitä tahansa taikinaa voi surutta maistaa, koska se maistuu saletisti hyvälle! En nyt osaa ilmaista itseäni ilman esimerkkiä: Jos vegaanisen taikinan vaihtoehtona on vaikka sellainen taikina, jossa on RAAKAA KANANMUNAA, moniko haluaa maistaa ennemmin jälkimmäistä!?
(2) Uusi ruokavalio. Olen ollut kymmenisen vuotta kasvislinjalla, mutta vasta vuoden verran vegaanisella taipaleella. Kaikki on uutta! (Liioittelua.) Löydän jatkuvasti jännittäviä mahdollisuuksia valmistaa ruokia! Sitä paitsi kauravalmisteet ovat suurta herkkua (keijun ruokakerma! kauravaniljakastike! kauramaito!) ja palvon seitania.
(3) Etnokaupat. Tulisikohan käytyä noissa edullisissa aarreaitoissa, ellei ruokavalioon kuuluisi olennaisena osana vaikkapa tahini (jota ilman ruisleipä on pelkkä sitkeä käntty)?
Rakkaudella:
Pyylevä
suuri ajattelija
PS. Raidallinen assistentti olisi ehkä halunnut kylpeä?
Suurten pohdintojeni kuvituksena tarjoilen raidallisten assistenttien seikkailuja.
Tiskipöydällä oli ruuhkaa. Syy jäi minulle epäselväksi.
Olen tässä miettinyt, pitäisikö minun murehtia enemmän blogin näivettymisen pelkoa vai sitä, että mussutan jatkuvasti pullaa blogin nimissä? Olen sentään lopettanut tupakoinnin (taas, tällä kertaa toivon että lopullisesti), joten pullankulutukseni on siksikin ollut nousussa. Haluan toki myös pitäytyä nimeni vaatimissa mitoissa. Murehdin keskenäni, nyt asiaan:
Pullabloggaajan elämän kipukohdat kuukauden mittaisen asiantuntijuuden perusteella
(1) Ykköspaikkaa pitää kuvitus. Yksikään kuvani ei näytä hyvältä, koska muut kuvaavat järkkärillä ja meikä-Pyylevä pokkarilla. Sitä paitsi perusruokani näyttää pääsääntöisesti epämääräiseltä oksennukselta, joten parhaimmankin makuiset sörsselit jäävät useimmiten bloggaamatta kuvitusmahdollisuuden puuttuessa. Minulla ei ole kärsivällisyyttä lavastaa jokaista annosta seitsemän eri kipon ja kulhon kanssa eikä minulla myöskään ole loputonta varastoa tuoreita yrttejä, joilla yrjön näköiset annokset saisi näyttämään kulinaristien päiväunilta. Raidalliset assistenttini vaikeuttavat elämääni nakertamalla kaikki yrtit ja salaatit riekaleiksi heti, jos valvova silmäni hetkeksi harhautuu. He myös varastavat milloin mitäkin, syövät suklaani ja pudottelevat astiani lattialle. (Toim. huom. Tunnustan, off-topic!)
(2) Tokalla sijalla on reseptien jakaminen. Pullabloggaamisen itsestäänselvä pointti on erityisen haastava, jos on aina tehnyt pullansa ja ruokansa ihan vaan kokeilemalla. On nimittäin tosi vaikea yhtäkkiä saattaa kyseinen valmistustapa kirjalliseen muotoon.
(3) Kolmossijalla on termistö. En osaa käyttää mitään termejä enkä suorastaan välitä, mitä eroa on ripottelemisella ja viskelyllä. Pulla. Ruoka. Tahna. Soosi. Kakku. Viskata. Heittää. Sekoittaa. Sotkea. Vaivata. Riittääkö?
Raidallinen assistentti tuijotti sitkeästi allasta ja viemäriä. Minäkin kurkistin, mutta en nähnyt mitään.
Koska olen kuitenkin kaikkea muuta kuin negatiivinen pullahiiri, naputan lisäksi top kolmosen kivoista jutuista liittyen blogin taustoihin, lähinnä siis syömiseen.
Pulla on jee, koska:
(1) Vegaaninen taikina. Miettikää nyt! Mitä tahansa taikinaa voi surutta maistaa, koska se maistuu saletisti hyvälle! En nyt osaa ilmaista itseäni ilman esimerkkiä: Jos vegaanisen taikinan vaihtoehtona on vaikka sellainen taikina, jossa on RAAKAA KANANMUNAA, moniko haluaa maistaa ennemmin jälkimmäistä!?
(2) Uusi ruokavalio. Olen ollut kymmenisen vuotta kasvislinjalla, mutta vasta vuoden verran vegaanisella taipaleella. Kaikki on uutta! (Liioittelua.) Löydän jatkuvasti jännittäviä mahdollisuuksia valmistaa ruokia! Sitä paitsi kauravalmisteet ovat suurta herkkua (keijun ruokakerma! kauravaniljakastike! kauramaito!) ja palvon seitania.
(3) Etnokaupat. Tulisikohan käytyä noissa edullisissa aarreaitoissa, ellei ruokavalioon kuuluisi olennaisena osana vaikkapa tahini (jota ilman ruisleipä on pelkkä sitkeä käntty)?
Rakkaudella:
Pyylevä
suuri ajattelija
PS. Raidallinen assistentti olisi ehkä halunnut kylpeä?
tiistai 10. tammikuuta 2012
Gourmetkeittiö
Pyylevä tässä taas hei!
Tänään gourmetkeittiössäni valmistui ranskanperunoita suolalla, pippurilla ja ärjyllä luomuketsupilla maustettuna.
Koska uuni oli lämmin ja pakasteessa taikinaa, sivutuotteena syntyi mainioita pasteijoita.
Niistä sen verran, että käärin valmistaikinaa niinkin simppelin yhdistelmän kuin riisin ja soijarouheen ympärille. Täytteen maustamiseen käytin vain suolaa, pippuria, valkosipulijauhetta (maltillisesti) sekä valkopippuria.
En muuten juuri koskaan syö riisiä enkä osannut lainkaan arvata, että keittäessä se laajenee tosi paljon. Täytettä jäi reippaasti yli. Huomenna on siis risottopäivä!
Ehdoton täytesuosikkini on tofu ja pinaatti, mutta nyt en jaksanut nähdä vaivaa.
Tänään gourmetkeittiössäni valmistui ranskanperunoita suolalla, pippurilla ja ärjyllä luomuketsupilla maustettuna.
Koska uuni oli lämmin ja pakasteessa taikinaa, sivutuotteena syntyi mainioita pasteijoita.
Niistä sen verran, että käärin valmistaikinaa niinkin simppelin yhdistelmän kuin riisin ja soijarouheen ympärille. Täytteen maustamiseen käytin vain suolaa, pippuria, valkosipulijauhetta (maltillisesti) sekä valkopippuria.
En muuten juuri koskaan syö riisiä enkä osannut lainkaan arvata, että keittäessä se laajenee tosi paljon. Täytettä jäi reippaasti yli. Huomenna on siis risottopäivä!
Ehdoton täytesuosikkini on tofu ja pinaatti, mutta nyt en jaksanut nähdä vaivaa.
maanantai 9. tammikuuta 2012
Karkkikauppa
Pyylevä täällä hei!
Päivänä eräänä ryhdyin uudelleen karkkitehtailemaan. Olin jopa ostanut konvehtivuokia, jotka tosin unohdin sitten kuitenkin kaupan kassalle. Harmistuksestani huolimatta aloin ahkerasti sulattaa kookosrasvaa.
Etualalla mantelisuklaapalat, takana riisimurokarkki.
Koska kookosrasvapitoiset konvehdit eivät olleet meikälle tuttuja entuudestaan, meni vähän kokeiluksi (ohjeet sen mukaiset). Tein kolmenlaisia karkkeja: mariannesuklaata, mantelisuklaata ja riisimurosuklaata.
KONVEHDIT
1 osa kookosrasvaa
2 osaa suklaata
maun mukaan "täytteeksi" esim. mantelirouhetta, mariannemurskaa, kuivattuja marjoja
Sulata kookosrasva kattilassa. Heitä mukaan suklaa rouheena / pieninä paloina ja sulata sekin. (Varovasti, suklaa palaa kovin helposti pohjaan!) Sekoita tasaiseksi. Kippaa konvehtivuokiin (tai improvisoi levyksi jollakin leivinpaperiviritelmällä) ja viskele päälle "täytteet".
Jäähdytä jääkaapissa.
Itse tein mantelisuklaasta levyn leivinpaperin ja matalan uunivuoan avulla. Toisin sanoen kippasin ohuen kerroksen massaa pieneen uunivuokaan leivinpaperin päälle ja ripottelin pinnalle runsaasti mantelirouhetta. Levy oli niin ohut, että jäähtyi jääkaapissa puolessa tunnissa. Sitten leikkasin siitä kivan kokoisia palasia.
Mariannekarkit tein hammasta purren taas niihin pirun muffinssivuokiin. Kaadoin vuokien pohjalle ohuesti suklaaseosta ja heitin päälle kasan mariannerouhetta. Nämäkin jähmettyivät jääkaapissa hetkessä.
Astetta useampi ainesosa vaadittiin riisimurokarkkeihin, jotka myös osoittautuivat koemaistajien suosikiksi.
RIISIMUROKARKIT
50 g kookosrasvaa
3-4 palaa suklaata
1 rkl kaakaojauhetta
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3-4 dl riisimuroja
Sulata kattilassa kookosrasva ja lisää sitten joukkoon suklaapalat, sulata varovasti. Voit ottaa kattilan pois levyltä. Sihtaa sitten joukkoon kaakaojauhe, tomusokeri ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Seoksen tulisi tässä vaiheessa olla hyvinkin juoksevaa. Heitä joukkoon riisimuroja sen verran, että saat ne kieriteltyä seoksessa. Nostele koko komeus joko lusikalla pikkuvuokiin tai kippaa leivinpaperille levyksi. Pistä jääkaappiin jäähtymään. Jos teit levyn, leikkaa karkki jäähdytyksen jälkeen sopiviksi suupaloiksi.
Koska karkit olivat niin riisimuropainotteisia, minua ei haitannut sijoittaa niitä leivosvuokiin. Suklaaseosta oli näissä niin vähänlaisesti, että jäähtymiseen meni noin kymmenen minuuttia!
Riisimurokarkit olivat ehdottomasti parhaita. Muut suklaat olivat "vain" suklaata.
Vasemmalla jättiläismariannekarkki.
Päivänä eräänä ryhdyin uudelleen karkkitehtailemaan. Olin jopa ostanut konvehtivuokia, jotka tosin unohdin sitten kuitenkin kaupan kassalle. Harmistuksestani huolimatta aloin ahkerasti sulattaa kookosrasvaa.
Etualalla mantelisuklaapalat, takana riisimurokarkki.Koska kookosrasvapitoiset konvehdit eivät olleet meikälle tuttuja entuudestaan, meni vähän kokeiluksi (ohjeet sen mukaiset). Tein kolmenlaisia karkkeja: mariannesuklaata, mantelisuklaata ja riisimurosuklaata.
KONVEHDIT
1 osa kookosrasvaa
2 osaa suklaata
maun mukaan "täytteeksi" esim. mantelirouhetta, mariannemurskaa, kuivattuja marjoja
Sulata kookosrasva kattilassa. Heitä mukaan suklaa rouheena / pieninä paloina ja sulata sekin. (Varovasti, suklaa palaa kovin helposti pohjaan!) Sekoita tasaiseksi. Kippaa konvehtivuokiin (tai improvisoi levyksi jollakin leivinpaperiviritelmällä) ja viskele päälle "täytteet".
Jäähdytä jääkaapissa.
Itse tein mantelisuklaasta levyn leivinpaperin ja matalan uunivuoan avulla. Toisin sanoen kippasin ohuen kerroksen massaa pieneen uunivuokaan leivinpaperin päälle ja ripottelin pinnalle runsaasti mantelirouhetta. Levy oli niin ohut, että jäähtyi jääkaapissa puolessa tunnissa. Sitten leikkasin siitä kivan kokoisia palasia.
Mariannekarkit tein hammasta purren taas niihin pirun muffinssivuokiin. Kaadoin vuokien pohjalle ohuesti suklaaseosta ja heitin päälle kasan mariannerouhetta. Nämäkin jähmettyivät jääkaapissa hetkessä.
Astetta useampi ainesosa vaadittiin riisimurokarkkeihin, jotka myös osoittautuivat koemaistajien suosikiksi.
RIISIMUROKARKIT
50 g kookosrasvaa
3-4 palaa suklaata
1 rkl kaakaojauhetta
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3-4 dl riisimuroja
Sulata kattilassa kookosrasva ja lisää sitten joukkoon suklaapalat, sulata varovasti. Voit ottaa kattilan pois levyltä. Sihtaa sitten joukkoon kaakaojauhe, tomusokeri ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Seoksen tulisi tässä vaiheessa olla hyvinkin juoksevaa. Heitä joukkoon riisimuroja sen verran, että saat ne kieriteltyä seoksessa. Nostele koko komeus joko lusikalla pikkuvuokiin tai kippaa leivinpaperille levyksi. Pistä jääkaappiin jäähtymään. Jos teit levyn, leikkaa karkki jäähdytyksen jälkeen sopiviksi suupaloiksi.
Koska karkit olivat niin riisimuropainotteisia, minua ei haitannut sijoittaa niitä leivosvuokiin. Suklaaseosta oli näissä niin vähänlaisesti, että jäähtymiseen meni noin kymmenen minuuttia!
Riisimurokarkit olivat ehdottomasti parhaita. Muut suklaat olivat "vain" suklaata.
Vasemmalla jättiläismariannekarkki.
lauantai 7. tammikuuta 2012
perjantai 6. tammikuuta 2012
Vadelmasuklaabrowniet
Pyylevä moro!
Nestepitoisen ruokavalioni takia pullanpuputuspakkomielteeni on kasvanut äärimmäisiin mittoihin. Sisareni ansiosta pääsin pois neljän seinän sisältä ihan kauppaan asti ja sain täydennettyä paitsi mansikkakeitto- ja kauramaitovarastoni, hankittua myös banaania ja vadelmaa leivontapuuhia varten. Olen edelleen räkäpalloraato, mutta leipominen sujui silti kelvollisesti.
Tutustuin synttärilahjaksi saamaani Vegaanin uuteen keittokirjaan (siitäkin kiitos sisarelleni) ja kuolasin vadelmaisia brownieita kieli pitkänä. Seuraa fiiliskuva keittokirjasta!
Ja toinen!
Kävin siis toimeen. Alkuperäinen ohje muuntui tietenkin käsittelyssäni hieman, mutta tällä kertaa melko inhimillisestä syystä: Keittiöstäni ei löytynyt juurikaan sokeria! Sen sijaan, että olisin huomannut asian ajoissa ja tehnyt vaikkapa puolikkaan annoksen taikinaa, päädyin vähän viilaamaan ohjetta.
Tässä minun versioni ja kuvassa alla alkuperäinen.
VADELMAISET BROWNIET
1 dl kaakaojauhetta
2,5 dl venhäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
kourallinen mantelirouhetta
1 banaani
1 dl sokeria
1 dl keijua sulatettuna
1 dl kauramaitoa
100 g Pandan tummaa suklaata rouheena
kourallinen pakastevadelmia
Vähensin siis banaanin ja keijun määrää siinä missä sokerinkin. Tilalle pistin desin verran kauramaitoa. Myös hasselpähkinän korvasin mantelirouheella, koska rouhevalikoimistani ei muuta löytynyt.
*
TEE NÄIN (kirjan ohje Pyylevän kommenteilla)
Sekoita keskenään kuivat aineet sokeria lukuun ottamatta. (Pyylevä vispilöi!)
Sekoita banaani, sokeri ja margariinisula sauvasekoittimella tasaiseksi. (Pyylevä lisäsi tässä kohtaa myös kauramaidon ja osan suklaarouheesta.)
Lisää kuivat aineet margariiniseokseen ja sekoita varovasti tasaiseksi. (Pyylevä sekoitti ainekset lusikalla mittakannussa. Pyylevä ei voi suositella metodiaan kenellekään.)
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Ripottele pinnalle suklaa- ja pähkinärouheet sekä vadelmat. (Pyylevä ripotteli sen minkä suklaasta oli jäljellä, korvasi hasselpähkinän mantelirouheella ja murskasi vadelmat pieniksi murusiksi. Ensi kerralla Pyylevä laittaa osan vadelmistakin taikinan joukkoon.)
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. (Pyylevä paistoi poikkeuksellisesti juurikin 20 minuuttia eikä tavoitellut rapsakkuutta sen enempää!)
Anna jäähtyä täysin ja leikkaa sitten neliöiksi. (Pyylevä ei tietenkään odottanut jäähtymistä, vaan pihisti heti palasen. Kommentti: Kitkerä kaakao maistui kovasti paljon läpi, koska sokeria oli niin vähän. Muutoin namia!)
Tässä poseeraavat kirjan browniet ja Pyylevän yksinäinen maistatusbrownie.
Ps. Näppärästi vaihtuu kertoja minä-muodosta kolmanteen eli Pyylevä-persoonaan!
Nestepitoisen ruokavalioni takia pullanpuputuspakkomielteeni on kasvanut äärimmäisiin mittoihin. Sisareni ansiosta pääsin pois neljän seinän sisältä ihan kauppaan asti ja sain täydennettyä paitsi mansikkakeitto- ja kauramaitovarastoni, hankittua myös banaania ja vadelmaa leivontapuuhia varten. Olen edelleen räkäpalloraato, mutta leipominen sujui silti kelvollisesti.
Tutustuin synttärilahjaksi saamaani Vegaanin uuteen keittokirjaan (siitäkin kiitos sisarelleni) ja kuolasin vadelmaisia brownieita kieli pitkänä. Seuraa fiiliskuva keittokirjasta!
Ja toinen!
Kävin siis toimeen. Alkuperäinen ohje muuntui tietenkin käsittelyssäni hieman, mutta tällä kertaa melko inhimillisestä syystä: Keittiöstäni ei löytynyt juurikaan sokeria! Sen sijaan, että olisin huomannut asian ajoissa ja tehnyt vaikkapa puolikkaan annoksen taikinaa, päädyin vähän viilaamaan ohjetta.
Tässä minun versioni ja kuvassa alla alkuperäinen.
VADELMAISET BROWNIET
1 dl kaakaojauhetta
2,5 dl venhäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
kourallinen mantelirouhetta
1 banaani
1 dl sokeria
1 dl keijua sulatettuna
1 dl kauramaitoa
100 g Pandan tummaa suklaata rouheena
kourallinen pakastevadelmia
Vähensin siis banaanin ja keijun määrää siinä missä sokerinkin. Tilalle pistin desin verran kauramaitoa. Myös hasselpähkinän korvasin mantelirouheella, koska rouhevalikoimistani ei muuta löytynyt.
*
TEE NÄIN (kirjan ohje Pyylevän kommenteilla)
Sekoita keskenään kuivat aineet sokeria lukuun ottamatta. (Pyylevä vispilöi!)
Sekoita banaani, sokeri ja margariinisula sauvasekoittimella tasaiseksi. (Pyylevä lisäsi tässä kohtaa myös kauramaidon ja osan suklaarouheesta.)
Lisää kuivat aineet margariiniseokseen ja sekoita varovasti tasaiseksi. (Pyylevä sekoitti ainekset lusikalla mittakannussa. Pyylevä ei voi suositella metodiaan kenellekään.)
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Ripottele pinnalle suklaa- ja pähkinärouheet sekä vadelmat. (Pyylevä ripotteli sen minkä suklaasta oli jäljellä, korvasi hasselpähkinän mantelirouheella ja murskasi vadelmat pieniksi murusiksi. Ensi kerralla Pyylevä laittaa osan vadelmistakin taikinan joukkoon.)
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. (Pyylevä paistoi poikkeuksellisesti juurikin 20 minuuttia eikä tavoitellut rapsakkuutta sen enempää!)
Anna jäähtyä täysin ja leikkaa sitten neliöiksi. (Pyylevä ei tietenkään odottanut jäähtymistä, vaan pihisti heti palasen. Kommentti: Kitkerä kaakao maistui kovasti paljon läpi, koska sokeria oli niin vähän. Muutoin namia!)
Tässä poseeraavat kirjan browniet ja Pyylevän yksinäinen maistatusbrownie.Ps. Näppärästi vaihtuu kertoja minä-muodosta kolmanteen eli Pyylevä-persoonaan!
torstai 5. tammikuuta 2012
Oi, maapähkinävoi!
Pyylevä täällä pärskis!
Nokkela otsikko meikällä tällä kertaa.
Olen ollut neljä päivää mitä hirvittävimmän flunssan ja kuumeen armoilla. Kävi ketuttamaan mansikkakeitto-, riisijäätelö- ja muropohjainen, teellä ja kuumalla mehulla kyllästetty ruokavalio siinä määrin, että ryhdyin pullantekopuuhiin.
Ihan kirjasin ohjeenkin ylös tunnollisesti post it -lapulle siinä väkertäessäni. Jopas jotakin!
MAAPÄHKINÄVOIMUFFET
Tämä on sen verta nopsakka muffeohje, että sinuna pistäisin uunin päälle heti ekaksi. 175 astetta piisaa.
Sekoita kulhossa keskenään (arvatkaa sekoitinko vispilällä!):
2,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
0,5 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
runsaasti piparkakkumaustetta tai kanelia (tai muuta vastaavaa maustetta, jonka flunssainenkin rassukka maistaa; ps. runsaasti = ruokalusikallinen!)
Sekoita sitten toisessa kulhossa:
2,5 dl kauramaitoa
0,25 dl öljyä
Yhdistä ainekset, mutta älä vatkaa vaan sekoita sivistyneesti. Nostele taikina kahden lusikan tekniikalla ameriiiiiikanmuffinssivuokiin. Minun taikinastani sai täytettä kuuteen sellaiseen.
Paista sitten 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Itse paistoin 23 minuuttia, koska rapsakkuus on iloni.
Uuniajan hyödynsin kehittelemällä erittäin epäterveellisen kuorrutteen. Älkää kysykö, mikä ajoi minut moiseen. Varmaankin se, että unohdin pistää maapähkinävoita muffetaikinan joukkoon, eikä maapähkinävoimuffe ole maapähkinävoimuffe ilman maapähkinävoita. Siispä kuorrute pelastamaan. (Jos en olisi räkäpää ja flunssa-aivo, olisin laittanut taikinan nesteosioon pari ruokalusikallista maapähkinävoita ja vähentänyt kauramaidon määrää. Siten olisin voinut käyttää kuorrutteena överin kasan kauravispiä. Himputti.)
KUORRUTE, JOKA TEKEE MAAPÄHKINÄVOIMUFFESTA MAAPÄHKINÄVOIMUFFEN
1 rkl keijua (en tiedä miksi, syytän flunssaa)
2 rkl maapähkinävoita
1,5 dl tomusokeria
2 rkl kauramaitoa
(mantelirouhetta, suolapähkinöitä, jotain muuta kivaa krämmälettä kuorrutteen päälle)
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Itse selvisin ruokalusikalla ja isolla teekupilla sekoittamistoimenpiteestä. Tomusokerin ja kauramaidon määrää voi säädellä haluamansa mukaisesti - itse hain vähän notkeampaa lopputulosta, jonka saa levitettyä muffejen päälle veitsen avulla voidellen.
Kuorrutteen pinnalle viskelin vielä mantelirouhetta. Tuli nättejä muffeja.
1) Uunista saapuneet muffet seuranaan kuorrute teekupissa!
2) Muffet järjestäytyneinä.
3) Lähikuvassa muffe kuorrutteineen.
Ps. Söin puolikkaan ja sitten palasin mansikkakeittolinjalle. Valitettavasti makuaistini reagoi näemmä vain teolliseen sokeriliemeen. Yritän aamulla uudestaan, kahvin kera! (Tänään en ole juonut lainkaan kahvia. Juon aina ja koko ajan kahvia. Tämä on huolestuttavaa.)
Nokkela otsikko meikällä tällä kertaa.
Olen ollut neljä päivää mitä hirvittävimmän flunssan ja kuumeen armoilla. Kävi ketuttamaan mansikkakeitto-, riisijäätelö- ja muropohjainen, teellä ja kuumalla mehulla kyllästetty ruokavalio siinä määrin, että ryhdyin pullantekopuuhiin.
Ihan kirjasin ohjeenkin ylös tunnollisesti post it -lapulle siinä väkertäessäni. Jopas jotakin!
MAAPÄHKINÄVOIMUFFET
Tämä on sen verta nopsakka muffeohje, että sinuna pistäisin uunin päälle heti ekaksi. 175 astetta piisaa.
Sekoita kulhossa keskenään (arvatkaa sekoitinko vispilällä!):
2,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
0,5 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
runsaasti piparkakkumaustetta tai kanelia (tai muuta vastaavaa maustetta, jonka flunssainenkin rassukka maistaa; ps. runsaasti = ruokalusikallinen!)
Sekoita sitten toisessa kulhossa:
2,5 dl kauramaitoa
0,25 dl öljyä
Yhdistä ainekset, mutta älä vatkaa vaan sekoita sivistyneesti. Nostele taikina kahden lusikan tekniikalla ameriiiiiikanmuffinssivuokiin. Minun taikinastani sai täytettä kuuteen sellaiseen.
Paista sitten 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Itse paistoin 23 minuuttia, koska rapsakkuus on iloni.
Uuniajan hyödynsin kehittelemällä erittäin epäterveellisen kuorrutteen. Älkää kysykö, mikä ajoi minut moiseen. Varmaankin se, että unohdin pistää maapähkinävoita muffetaikinan joukkoon, eikä maapähkinävoimuffe ole maapähkinävoimuffe ilman maapähkinävoita. Siispä kuorrute pelastamaan. (Jos en olisi räkäpää ja flunssa-aivo, olisin laittanut taikinan nesteosioon pari ruokalusikallista maapähkinävoita ja vähentänyt kauramaidon määrää. Siten olisin voinut käyttää kuorrutteena överin kasan kauravispiä. Himputti.)
KUORRUTE, JOKA TEKEE MAAPÄHKINÄVOIMUFFESTA MAAPÄHKINÄVOIMUFFEN
1 rkl keijua (en tiedä miksi, syytän flunssaa)
2 rkl maapähkinävoita
1,5 dl tomusokeria
2 rkl kauramaitoa
(mantelirouhetta, suolapähkinöitä, jotain muuta kivaa krämmälettä kuorrutteen päälle)
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Itse selvisin ruokalusikalla ja isolla teekupilla sekoittamistoimenpiteestä. Tomusokerin ja kauramaidon määrää voi säädellä haluamansa mukaisesti - itse hain vähän notkeampaa lopputulosta, jonka saa levitettyä muffejen päälle veitsen avulla voidellen.
Kuorrutteen pinnalle viskelin vielä mantelirouhetta. Tuli nättejä muffeja.
1) Uunista saapuneet muffet seuranaan kuorrute teekupissa!
2) Muffet järjestäytyneinä.
3) Lähikuvassa muffe kuorrutteineen.
Ps. Söin puolikkaan ja sitten palasin mansikkakeittolinjalle. Valitettavasti makuaistini reagoi näemmä vain teolliseen sokeriliemeen. Yritän aamulla uudestaan, kahvin kera! (Tänään en ole juonut lainkaan kahvia. Juon aina ja koko ajan kahvia. Tämä on huolestuttavaa.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)